Tarjoushintaindeksi luo pohjan rakentamisen kustannusten arviointiin

Haahtelan pitkäaikaisen tutkimustyön pohjalta on kehitetty Suomen ainoa ja yleisesti alalla käytössä oleva indeksi, jonka avulla voidaan ennustaa ja arvioida tulevien rakennushankkeiden kustannuksia.


Haahtelan Tarjoushintaindeksion muuttuvapainoinen ja -hintainen rakentamisen markkinahintaa kuvaava indeksi. Indeksin kehittyminen ennustetaan vuodeksi eteenpäin ja ennustetta päivitetään tarvittaessa. Haahtela on julkaissut tarjoushintaindeksiä 1980-luvun lopulta lähtien. Suhdannekuvan on laatinut professori Yrjänä Haahtela yhdessä asiantuntijatiiminsä kanssa.

Haahtelan tarjoamissa tuotteissa sekä palveluissa rakentamisen hinnat ovat jatkuvasti ajantasalla tarjoushintaindeksiin pohjautuen. Lukuisten yritysten ja organisaatioden lisäksi myös Tilastokeskus käyttää Haahtelan mallintamaa dataa omissa analyyseissaan sekä volyymihintaindeksin pohjana.

Suhdannekuva: Tyhjät tilat, hiipuva kysyntä ja velkataakka jarruttavat edelleen rakentamista

Julkaistu 23.9.2025

Haahtelan suhdannekuvan mukaan rakennus- ja kiinteistöalaa painavat samanaikaisesti tyhjät tilat, hiipuva kysyntä ja velkaantumisen aiheuttamat kustannuspaineet. Lue koko suhdannekuva ja tutustu indeksilukuihin kuudella eri indeksialueilla ympäri Suomen. Indeksilukujen ennuste on päivitetty 1/2027 saakka.

Tarjoushintaindeksiennuste 1/2027

Lue lisää

Tarjoushintaindeksi: Tyhjät tilat, hiipuva kysyntä ja velkataakka jarruttavat edelleen rakentamista

Haahtelan suhdannekuvan mukaan rakennus- ja kiinteistöalaa painavat samanaikaisesti tyhjät tilat, hiipuva kysyntä ja velkaantumisen aiheuttamat kustannuspaineet. Tarjoushintaindeksin pisteluvut on nyt päivitetty 1/2027 saakka.

Lue lisää

Tarjoushintaindeksi: Rakentaminen on nyt poikkeuksellisen halpaa

Rakentamisen tarjoushinnat ovat tällä hetkellä vuoden 2018 tasolla ja rakentaminen on poikkeuksellisen halpaa. Hintojen lasku on kuitenkin jo hidastunut, ja on mahdollista, että hinnat vakiintuvat jo vuodenvaihteessa, kun alan sopeutuminen tilanteeseen on saatu päätökseen.

Lue lisää

Tarjoushintaindeksi: Kiinteistömarkkinoiden kupla puhjennut – rakentamisen hintataso on vuodessa pudonnut 15 % 

Raken­nusalan tulevaisuuden odotukset vuodelle 2024 ovat aivan alamaissa ja pitävät rakentamisen tuotanto­ketjun katteet alhaalla.

Lue lisää

Ota yhteyttä

Haluat kuulla lisää palveluistamme tai miten muutoin voisimme sinua auttaa? Mikäli et löydä palveluistamme juuri sinulle sopivaa ratkaisua, olethan meihin yhteydessä.