Etusivu Ajankohtaista

Katajanokan Laituri on voittanut Arkkitehtuurin Finlandia-palkinnon

Suomen arkkitehtiliitto SAFA on myöntänyt Arkkitehtuurin Finlandia-palkinnon Katajanokan Laiturille. Helsingin uusin maamerkki valmistui tilaaja Varman, pääkäyttäjä Stora Enson sekä hankkeen projektinjohtajana toimineen Haahtelan tiiviillä yhteistyöllä arkkitehtuurikilpailun voittajatyön suunnitelman mukaisesti.

Kun Stora Enso tarvitsi uuden pääkonttorin ja paikaksi valikoitui arvotontti aivan meren rannalla Katajanokalla, järjestettiin arkkitehtuurikilpailu. Raadin yksimielisellä valinnalla voittajaksi valittiin Anttinen Oiva Arkkitehdit- arkkitehtitoimiston ehdotus. Katajanokan Laiturista tuli puurakentamisen taidonnäyte ja suomalaisen insinöörityön merkkiteos. Hanke on palkittu useilla palkinnoilla, ja nyt sille on myönnetty myös suomalaisen arkkitehtuurin merkittävin palkinto.

Palkinnon valitsijana toimi tällä kertaa Arkkipiispa Tapio Luoma. Finalistit valinneessa esiraadissa jäseninä toimivat professori Matti Sanaksenaho, apulaisprofessori Panu Savolainen sekä arkkiehdit Miia-Liina Tommila ja Kirsi Korhonen. Sihteerinä toimi arkkitehti Paula Huotelin.

Arkkipiispa Luoma perusteli Katajanokan Laiturin valintaa seuraavasti:

”Katajanokan Laituri tuo tilan kokemiseen uusia ulottuvuuksia. Seinät ja katto eivät anna vain suojaa vaan myös kutsuvat vuorovaikutukseen niiden ulkopuolella olevan ympäristön kanssa. Puu rakennusmateriaalina onnistuu luomaan hetkittäin kokemuksen metsässä kulkemisesta. Rakennuksessa saattaa tuntea olevansa jossakin toisessa todellisuudessa. Katajanokan Laituri on poikkeuksellisen merkittävästi kaupunkikuvaan vaikuttava rakennus. Samalla se on vahva osoitus suomalaisen puurakentamisen monipuolisista mahdollisuuksista.”

Rakennuksessa toimii Stora Enson pääkonttorin lisäksi Sokos Hotelsin hotelli-, kokoustila- ja ravintolatoiminnot. Rakennus on siten avoin kaikille kaupunkilaisille ja vierailijoille.

Katajanokan Laiturin vastaava arkkitehti Selina Anttinen kuvaa hanketta uutta luovaksi ja poikkeukselliseksi hankkeeksi, jossa korostuivat alusta lähtien kunnianhimoiset lähtökohdat ja jaetut ympäristötavoitteet, eri osapuolten korkea osaaminen sekä uuden oppiminen. Anttinen kertoo, että on ilo jakaa palkinto kaikkien hankkeessa mukana olleiden tilaaja-, suunnittelija- ja toteutustahojen kanssa.

Ehdolla Arkkitehtuurin Finlandia -palkinnon 2025 saajaksi olivat Katajanokan Laiturin lisäksi Finlandia-talon peruskorjaus, asuinkerrostalo Meander Töölössä ja Vuosaaren biolämpölaitos.

Katajanokan Laituri lyhyesti:

  • Rakennusaika: 2021-2024
  • Hankkeen laajuus: 23 000 bmr2
  • Puurunko: 7 600 kuutiota massiivipuuta, pääosin pohjoismaista kuusta. 

Katajanokan Laituri -hankkeen osapuolet:

  • Rakennuttaja: työeläkeyhtiö Varma
  • Pää- ja arkkitehtisuunnittelu: Anttinen Oiva Arkkitehdit
  • Pääkäyttäjät: Stora Enso ja Sokotel
  • Projektinjohto ja päätoteuttaja: Haahtela
  • Rakennesuunnittelu: Sweco Finland
  • Tietomallikoordinointi: Byggnadsekonomi / Fimpec
  • LVIAS-suunnitttelu: Granlund
  • Palotekninen suunnittelu: KK Palokonsultit
  • Akustiikkasuunnittelu: Akukon
  • Rungon toimitus: Stora Enso

Lue lisää aiheesta

Suomen Arkkitehtuuriliiton Safan uutinen aiheesta

Suomalaisen puurakentamisen taidonnäyte

Hanketta ohjasivat vaativien olosuhteiden lisäksi korkeat tavoitteet vähähiilisestä, energiatehokkaasta ja muuntojoustavasta rakennuksesta.

Tutustu hankkeeseen

Lue lisää

Purkaa vai korjata: miten tehdä parempia tilaratkaisuja?

Kuntien rakennuskanta ikääntyy, palvelutarpeet muuttuvat, rahat ja ympäristö ovat koetuksella. Silti päätöksiä on tehtävä: jatketaanko vanhojen tilojen korjaamista vai investoidaanko uuteen? Hätiköidyt päätökset voivat osoittautua toimimattomiksi tai kalliiksi.

Lue lisää

Katajanokan Laituri voitti RIL-palkinnon 2024

Vuoden 2024 RIL-palkinnon on saanut Katajanokan Laituri. Palkinnon saajan päätti tuomariston valitseman finalistikolmikon pohjalta muusikko Sipe Santapukki.

Lue lisää

Katajanokan Laituri yleisön suosikki Tekla BIM Awards Suomi 2024 -kilpailussa

Katajanokan Laituri sai Tekla BIM Awards Suomi 2024 -kilpailussa kunniamaininnan ja oli yleisön suuri suosikki. Voittajaksi valittiin tänä vuonna Kruunuvuorensilta. Onnea voittajalle!

Lue lisää