Englantilainen koulu

Uusi Englantilainen koulu Haagaan – toiminnallisesti suunniteltu, oppilaita varten rakennettu

Arvioitu valmistumisaika:
2027
Hankkeen koko:
40 milj. €
Pinta-ala:
9 300 brm2
Käytetyt palvelut:
Konsultointi
Projektinjohto
Realaizer-simulaatio

Haahtela toimii projektinjohtajana ja päätoteuttajana hankkeessa, jossa Englantilainen koulu saa uudet tilat Etelä-Haagaan. Vuosien varrella oppilasmäärän kasvun ja lukion perustamisen myötä koulutilat ovat käyneet riittämättömäksi. Uuden koulurakennuksen myötä yli 800 oppilasta mahtuu yhden katon alle hyvien liikenneyhteyksien äärelle. Koululle on haettu uutta paikkaa yhdessä kaupungin kanssa jo vuodesta 2010 alkaen, ja oppilaat ovat vuosien saatossa olleetkin erilaisissa väistötiloissa Meilahden läheisyydessä ja viimeiset 12 vuotta Pitäjänmäessä Meilahden lisäksi.

Hankesuunnittelu toteutettiin projektinjohtopalvelun Haahtela-mallilla, jossa koulun toiminta kartoitettiin yhdessä käyttäjien kanssa (henkilökunta, oppilaat), ja jonka avulla arkkitehti pystyi sovittamaan tarvittavat tilat tontille, jonka koko on suhteellisen pieni rakennuksen kokoon nähden. Lisäksi tontilla on suojeltu rakentamisen ajaksi merkittävä määrä puita, jotta Riistavuoren puisto saadaan jatkumaan aina koulun pihalle asti.

Koulun tilankäytössä on huomioitu suunnittelun lähtökohtana koulupolku esikoululaisista lukiolaisiin ja erilliset luokkatilat väliseinineen. Uudessa koulussa oppilaat etenevät luokkatasoilla alimmista kerroksista kohti ylimpää, ja viimeiset kouluvuodet vietetään neljännessä kerroksessa.

Kategoriat

Asuinrakennus
Julkiset rakennukset
Liiketilat
Toimistotilat

Uusi Englantilainen koulu valmistuu syksyllä 2027

Englantilaisen koulun uusi rakennus on kauan odotettu ja toivottu hanke, joka tuo kaikki oppilaat yhden katon alle ja uuteen sijaintiin.

Lue lisää

4 x kiinnostava fakta

Koulussa on nykyään yli 800 oppilasta.

Ensimmäisen kerran koulu avasi ovensa vuonna 1945 Eirassa.

Oppilaat etenevät luokkatasolta toiselle kohti neljännen kerroksen viimeisiä kouluvuosia.

Tontilla on suojeltu merkittävä määrä puustoa.

Tutustu muihin hankkeisiimme

Hyvinkään Logistiikkakeskus

Logistiikkakeskus on Keskon kaikkien aikojen suurin rakennushanke ja suurimpia Suomessa meneillään olevia rakennushankkeita.

Lue lisää

Lyyra-kortteli

Olimme mukana luomassa uutta Helsinkiä, kun Siltasaarenkatu uudistui Lyyra-korttelilla.

Lue lisää

Kauppakeskus Forum

Haahtela toteutti kaikkien tunteman kauppakeskus Forumin peruskorjauksen vuonna 2012-2015.

Lue lisää