Eero Puustinen on Vuoden nuori rakennusmestari/-insinööri
Haahtelan Eero Puustinen on valittu Vuoden Nuori Rakennusmestari/-insinööriksi. Useampi haahtelalainen on palkittu Rakennusmestarit ja – insinöörit AMK RKL ry:n toimesta vuoden rakennusmestariksi/insinööriksi, mutta tämä olikin ensimmäinen vuoden nuori palkinto.
Eero Puustinen toimii laatu- ja kehitysinsinöörinä projektinjohtopalvelussamme, ja on ollut mukana useissa merkittävissä hankkeissamme: useasti palkitussa Lyyra-korttelissa, uudessa juuri alkaneessa Pasilan Keskitornissa, josta tulee Suomen korkein toimistorakennus valmistuessaan, sekä Munkkiniemen yhteiskoulun peruskorjauksessa.
Alalle Puustinen päätyi varusmiespalvelun jälkeen oltuaan erilaisissa työtehtävissä työmailla rakennusapulaisena. Tämä työ antaa edelleen monipuolista näkemystä nykyisten työtehtävien suorittamiseen.
”Haahtelassa tehdään merkittävää työtä alan mittakaavassa. Vaikka yksi ihminen palkitaan, on taustalla tiimit ja muut ihmiset, erilaisia projekteja, rooleja ja sidosryhmiä, tutkimusta ja kehitystä. Omasta palkinnosta kiitos kuuluu myös Jere Väisäselle, joka ohjasi opinnäytetyön ja on ollut merkittävässä roolissa ohjaamassa ja opastamassa oman urani alkutaipaleilla. Jerellä on arvokas piirre motivoida muita ja tuoda aina uusia näkökulmia asioihin, sekä tsempata eteenpäin tehtävissä. Palkinto myös osoittaa sen, että laadunvarmistus ja sen merkitys alalla nousee jatkuvasti”, kertoo Eero.
Samalla hän lähettää terveisiä muille uransa alkumetreillä oleville: ”Kannattaa suorittaa kaikki tehtävät avoimin mielin, ja yrittää oppia mahdollisimman paljon työmaalla ja koulussa. Oppiminen ja alan ymmärtäminen ei suinkaan lopu valmistuessa, vaan työtehtäviin siirryttäessä se vasta alkaa. Koulutuksen lisäksi on suuri määrä opittavaa ja sisäistettävää työtehtävien alkamisessa. Rakentamisessa kaikki liittyy kaikkeen.”
Onnea Eerolle hienosta tunnustuksesta!

Lue lisää
Katajanokan Laituri yleisön suosikki Tekla BIM Awards Suomi 2024 -kilpailussa
Katajanokan Laituri sai Tekla BIM Awards Suomi 2024 -kilpailussa kunniamaininnan ja oli yleisön suuri suosikki. Voittajaksi valittiin tänä vuonna Kruunuvuorensilta. Onnea voittajalle!
Lue lisääYIT Rakennus Oy hyödyntää Realaizer-toimintamallia – kaikki alkaa tavoitteiden ymmärtämisestä
YIT:n Rakennus-segmentti ottaa käyttöön Haahtelan kehittämän Realaizer-toimintamallin ja siihen sisältyvän simulaatioteknologian palvellakseen asiakkaitaan paremmin jo ennen suunnittelua ja vaikuttaakseen näin hankkeiden onnistumiseen.
Lue lisääTarjoushintaindeksi: Tyhjät tilat, hiipuva kysyntä ja velkataakka jarruttavat edelleen rakentamista
Haahtelan suhdannekuvan mukaan rakennus- ja kiinteistöalaa painavat samanaikaisesti tyhjät tilat, hiipuva kysyntä ja velkaantumisen aiheuttamat kustannuspaineet. Tarjoushintaindeksin pisteluvut on nyt päivitetty 1/2027 saakka.
Lue lisää