Realaizer – Palveluiden yleiset ehdot

Näitä yleisiä ehtoja sovelletaan Haahtelan Realaizer-Palveluihin.

Käyttäjän tulee tutustua näihin ehtoihin huolellisesti. Käyttämällä tai vastaanottamalla Palveluita tai mitä tahansa niihin sisältyviä tietoja tai niiden tuloksia Käyttäjä hyväksyy nämä ehdot ja muut sovellettavaksi sovitut ehdot sekä sitoutuu noudattamaan niitä kaikilta osin. Käyttäjän oikeudesta käyttää ja jakaa Palveluita, niihin sisältyviä tietoja ja niiden tuloksia on sovittu tyhjentävästi näissä ehdoissa. Mikäli Käyttäjä ei hyväksy ehtoja, Käyttäjällä ei ole oikeutta käyttää tai vastaanottaa Palveluita.

Mikäli Käyttäjä tekee Ohjelmistopalvelua koskevia Tilauksia tai hankkii Ohjelmistopalveluun liittyviä konsultointi- tai muita palveluita, sovelletaan Ohjelmistopalvelun käyttöehtojen (A) lisäksi Palveluiden toimitusehtoja (B) ja Asiantuntijapalveluiden erityisehtoja (C) tai erikseen sovittaessa muita Osapuolten välillä kirjallisesti sovittuja ehtoja. Jos Palveluiden yleisten ehtojen ja Tilauksen ehtojen välillä on ristiriita, sovelletaan ensisijaisesti näitä ehtoja, ellei Tilauksessa ole sovittu nimenomaista poikkeusta erikseen yksilöityyn kohtaan näissä ehdoissa.

Määritelmät

Ellei muuta mainita tai asiayhteydestä johdu, alla luetelluilla isoin alkukirjaimin kirjoitetuilla termeillä on niille alla annettu merkitys, kaikki viittaukset (i) yksikköön sisältävät monikon ja päinvastoin, (ii) Käyttöehtoihin tai Sopimukseen on tarkoitettu kulloinkin voimassa olevan sisältöisenä, ja (iii) ”sisältää” tai ”mukaan lukien” on tarkoitettu rajoituksetta.


Asiakas
tarkoittaa Toimittajan kanssa tehdyssä Sopimuksessa yksilöityä Asiakasta.

Asiantuntijapalvelu
tarkoittaa Ohjelmistopalveluun liittyviä Sopimuksessa tai Tilauksessa erillisesti sovittuja asiantuntijapalveluita, kuten esimerkiksi koulutus-, käyttöönotto- ja konsultointipalveluita, joihin sovelletaan lisäksi Asiantuntijapalveluiden erityisehtoja (C).

Asiantuntijapalvelun Tulokset
tarkoittavat Asiantuntijapalveluun sisältyviä ja niiden tuloksena syntyviä Käyttäjälle yksilöllisesti tuotettuja tuloksia sekä niiden kaikkia versioita ja muunnelmia.

Immateriaalioikeudet
tarkoittavat liikesalaisuuksia, tekijänoikeuksia (mukaan lukien rajoituksetta oikeutta muunnella, siirtää ja luovuttaa edelleen), patentteja, tietokantaoikeuksia, tavaramerkkejä, malleja, hyödyllisyysmalleja, ja muita vastaavia oikeuksia kaikkialla maailmassa, riippumatta siitä ovatko ne rekisteröintikelpoisia tai rekisteröityjä, sekä niitä koskevia hakemuksia ja niihin liittyviä muita oikeuksia.

Käyttäjä
tarkoittaa henkilöä, jolle sallitaan pääsy Ohjelmistopalveluun ja joka käyttää Ohjelmistopalvelua tai siihen sisältyviä tietoja Käyttöehtojen mukaisesti. Näissä ehdoissa Käyttäjällä tarkoitetaan myös Käyttäjänä toimivaa juridista henkilöä tai Asiakasta.

Käyttäjän Aineisto
tarkoittaa tietoja ja aineistoja, jotka Käyttäjä on lisännyt, syöttänyt tai ladannut Ohjelmistopalveluun tai muuten toimittanut Toimittajalle Palveluiden tarjoamiseksi. Käyttäjän aineistoksi katsotaan tieto, joka Käyttäjällä on ollut ennen Palveluiden käyttöä, ja joka ei ole miltään osin syntynyt Palveluiden käytöstä. Asiakkaan aineisto on aina myös Käyttäjän Aineistoa.

Käyttöalue
tarkoittaa Sopimuksessa tai Tilauksessa yksilöityä Käyttäjän maantieteellistä käyttöaluetta Palveluille ja niiden tuloksille. Jos Käyttöaluetta ei ole yksilöity, se on Suomi.

Käyttöehdot
tarkoittavat Ohjelmistopalvelun käyttöehtoja (A).

Käyttötarkoitus
tarkoittaa Toimittajan Sopimuksessa tai Tilauksessa yksilöimää ja Käyttäjän noudattamaa käyttötarkoitusta Ohjelmistopalvelulle. Käyttötarkoitukset on lueteltu tyhjentävästi näiden ehtojen kohdassa A.6.

Lisenssi
tarkoittaa Sopimuksessa tai Tilauksessa yksilöityä ja Käyttäjän hankkimaa Lisenssiä sekä sitä koskevaa Käyttötarkoitusta.

Lopputulokset
tarkoittavat Ohjelmistopalvelusta ladattavissa olevien ja jaettavaksi sallittujen raporttien sisältämää tietoa, jota voivat olla esimerkiksi yksittäisen hankkeen budjettia, investointia, laajuutta, hiilijalanjälkeä, tai elinkaaren kustannuksia koskevat yhteenvetotiedot.

Luottamuksellinen Aineisto
on määritelty kohdassa A.7.

Ohjelmistopalvelu
tarkoittaa Toimittajan Realaizer-ohjelmistopalvelua sen kaikkine versioineen ja muunnelmineen, sen käytöstä ja sen seurauksena syntyviä tietoja, aineistoja ja tuloksia, mukaan lukien Lopputuloksia, ja niiden kaikkia versioita ja muunnelmia sekä Realaizer-ohjelmistopalveluun liittyvää simulaatiomallia, logiikkaa, menetelmiä ja dokumentaatiota ja mitä tahansa Toimittajan tausta- ja tietoaineistoja.

Osapuoli ja Osapuolet
tarkoittaa yksikössä Käyttöehtojen tai Sopimuksen osapuolena kulloinkin olevaa Toimittajaa, Käyttäjää tai Asiakasta, kutakin erikseen. Monikossa Osapuolet tarkoittavat Käyttöehtojen tai Sopimuksen osapuolina kulloinkin olevaa Toimittajaa ja Käyttäjää tai Asiakasta yhdessä.

Palvelu
tarkoittaa yhdessä Ohjelmistopalvelua ja mahdollista Asiantuntijapalvelua sekä näiden kaikkia versioita ja muunnelmia. Palveluiden Tilauksiin sovelletaan lisäksi Palveluiden toimitusehtoja (B).

Projektisuunnitelma
tarkoittaa Asiantuntijapalveluita koskevan Tilauksen liitteenä mahdollisesti olevaa suunnitelmaa, jossa Osapuolet määrittelevät ja yksilöivät Ohjelmistopalveluun liittyvät Palvelut, kuten esimerkiksi käyttöönotto, koulutus tai konsultointi.

Sopimus
tarkoittaa Toimittajan ja Asiakkaan välistä Palveluita koskevaa sopimusta liitteineen, mukaan lukien Käyttöehdot (A), Palveluiden toimitusehdot (B), Asiantuntijapalveluiden erityisehdot (C) ja Tilaus (Tilaukset).

Tilaus
tarkoittaa Asiakkaan kirjallisesti tai Ohjelmistopalvelussa tekemää ja Toimittajan vahvistamaa Palveluiden tilausta, tai Osapuolten muuten sopimaa Palveluiden tilausta Sopimuksen mukaisesti.

Toimittaja
tarkoittaa Haahtela-kehitys Oy:tä.

A. Realaizer-ohjelmistopalvelun käyttöehdot

A.1 SOVELTAMINEN

Näitä Ohjelmistopalvelun käyttöehtoja (Käyttöehdot) sovelletaan kaikkiin Toimittajan Käyttäjälle toimittamiin Palveluihin.

A.2 KÄYTTÄJÄN YLEISET OIKEUDET JA VELVOLLISUUDET

Käyttäessään ja vastaanottaessaan Palveluita Käyttäjän on noudatettava näitä Käyttöehtoja ja mahdollista Sopimusta, Käyttöalueella voimassa olevaa lainsäädäntöä, hyviä toimialakäytäntöjä ja menettelyjä sekä Toimittajan kohtuullisia ohjeita. Käyttäjä vastaa yksin siitä, että Ohjelmistopalvelu, siihen sisältyvät tiedot ja sen tulokset sopivat ja toimivat Käyttäjän tarkoituksiin ja täyttävät Käyttäjän vaatimukset. Lisäksi Käyttäjä vastaa yksin Ohjelmistopalveluun ja niiden tuloksiin perustamistaan päätöksistä.

Käyttäjällä ei ole oikeutta jälleenmyydä, välittää, tarjota tai antaa hyödynnettäväksi Ohjelmistopalvelua, siihen sisältyviä tietoja ja sen tuloksia kolmansille osapuolille ilman Toimittajan kirjallista suostumusta.

Käyttäjänä toimivalla juridisella henkilöllä tai organisaatiolla on oikeus sallia omaan organisaatioonsa kuuluvalle Käyttäjälle pääsy Ohjelmistopalveluun ja varmistettava, että sen Käyttäjät noudattavat kaikilta osin Käyttöehtoja ja mahdollista Sopimusta. Sen tulee lisäksi varmistua siitä, että Lisenssin mukainen Käyttötarkoitus on tiedossa kaikilla Käyttäjillä. Jokainen Käyttäjänä toimiva juridinen henkilö vastaa omaan organisaatioonsa kuuluvien Käyttäjiensä kaikesta toiminnasta ja on täysin ja rajoituksetta vastuussa kyseisten Käyttäjien laiminlyönneistä ja rikkomuksista.

Käyttäjänä toimiva juridinen henkilö vastaa Ohjelmistopalvelun käyttöoikeuksien ja -rajoitusten määrittämisestä ja asettamisesta kullekin Käyttäjälle siten, että ne ovat rajattu ajallisesti ja sisällöllisesti siihen, mikä heidän roolissaan on Käyttötarkoituksen kannalta tarpeellista. Lisäksi se vastaa siitä, että Käyttäjien käyttäjätunnuksia ja salasanoja säilytetään turvallisesti ja sen on ilmoitettava Toimittajalle välittömästi, jos se epäilee kolmannen osapuolen saaneen pääsyn Käyttäjien käyttäjätunnuksiin ja/tai salasanoihin.

Mikäli Käyttäjä käyttää Ohjelmistopalvelun ulkopuolella vastaanottamansa Ohjelmistopalveluun sisältyvän tiedon säilyttämisessä tai käsittelyssä alihankkijoita tai muita kolmansia osapuolia, Käyttäjän tulee huolehtia, että kyseisillä osapuolilla ei ole pääsyä Ohjelmistopalveluun sisältyvään tietoon. Vaihtoehtoisesti Käyttäjä huolehtii, että nämä osapuolet sitoutuvat Käyttöehtojen luottamuksellisuutta koskevia ehtoja sisällöllisesti vastaaviin ehtoihin, näille osapuolille ei synny mitään Immateriaalioikeuksia Ohjelmistopalveluun sisältyvään tietoon, eikä heillä ole oikeutta käyttää sitä omiin tarkoituksiinsa. Käyttäjä vastaa käyttämiensä kolmansien osapuolten toiminnasta kuin omastaan.

A.3 IMMATERIAALIOIKEUDET

Omistusoikeus, Immateriaalioikeudet ja muut oikeudet Ohjelmistopalveluun, sen tuloksiin sekä kaikkeen niihin sisältyviin ja liittyviin dokumentaatioihin, tietoihin ja aineistoihin, mukaan lukien niiden kaikkiin uusiin versioihin ja päivityksiin sekä kaikkiin Toimittajan Ohjelmistopalvelun tuottamisessa käyttämiin tietoihin ja aineistoihin kuuluvat ja syntyessään siirtyvät lain sallimassa enimmäislaajuudessa suoraan näiden Käyttöehtojen nojalla Toimittajalle tai sen mahdollisille lisenssinantajille, eikä Käyttöehdoilla myönnetä, synny tai siirretä mitään oikeuksia Käyttäjälle lukuun ottamatta Käyttöehdoissa tai Sopimuksessa nimenomaisesti myönnettyjä rajallisia käyttöoikeuksia.

Kaikki Palveluun sisällytetyt kolmannen osapuolen ohjelmistot, aineistot ja palvelut toimitetaan, lisensoidaan ja asetetaan saataville kyseisen kolmannen osapuolen lisenssinantajan tai palveluntarjoajan ehtojen ja rajoitusten alaisina.

Käyttäjän Aineistoihin liittyvät omistusoikeudet, Immateriaalioikeudet ja muut oikeudet kuuluvat Käyttäjänä toimivalle juridiselle henkilölle tai sen mahdollisille lisenssinantajille. Käyttäjä on vastuussa aineistojensa käyttämisestä ja sopivuudesta Palveluiden kanssa.
Selvyyden vuoksi todetaan, että kun Käyttäjän Aineistoa käsitellään laskennallisesti Ohjelmistopalvelussa, sen käytöstä ja sen seurauksena syntyvät tiedot, aineistot ja tulokset sekä niiden kaikki versiot ja muunnelmat ovat osa Ohjelmistopalvelua.

A.4 PALVELUIDEN KÄYTÖSTÄ SYNTYVÄ TIETO

Toimittajalla on oikeus kerätä tietoa Käyttäjän Palveluiden käytöstä ja käsitellä tietoa tässä kohdassa määritellyn mukaisesti. Käyttäjänä toimiva juridinen henkilö on vastuussa siitä, että sillä on kaikki oikeudet ja toimivaltuudet luovuttaa Käyttäjän Aineistoa ja niihin tarpeelliset käyttöoikeudet Toimittajalle.
Käyttäjä myöntää Toimittajalle Ohjelmistopalvelun tarjoamiseksi, analysoimiseksi ja kehittämiseksi siirto- ja alilisensointikelpoisen, maailmanlaajuisen ja kestoltaan päättymättömän käyttöoikeuden Käyttäjän Aineistoon.

Toimittaja vakuuttaa, että se ei käsittele Käyttäjälle yksilöllisesti tuotettua ja Käyttäjän tiettyyn rakennushankkeeseen tai muuhun kohteeseen yhdistettävää tai muuten Käyttäjään tai sen kohteeseen tunnistettavissa olevaa Ohjelmistopalveluihin sisältyvää tietoa, tai tietoa, joka voi sisältää Käyttäjän Aineistoa, ilman että tämä käsittely liittyy Ohjelmistopalvelun tarjoamiseen Käyttäjälle, tai Ohjelmistopalvelun analysoimiseen, kehittämiseen, sisällölliseen laadunvarmistukseen tai Ohjelmistopalvelun käytön valvontaan.

Toimittajalla on oikeus tarvittaessa antaa tieto Käyttäjän oikeudesta käyttää Ohjelmistopalvelua tiedoksi Ohjelmistopalvelun sisällä muille Käyttäjille. Käyttäjä ymmärtää, että Ohjelmistopalvelu edellyttää Käyttäjän henkilötietojen, kuten nimen tai sähköpostiosoitteen julkaisemista muille Käyttäjille Ohjelmistopalvelun sisällä. Lisätietoja henkilötietojen käsittelystä on saatavilla Toimittajan tietosuojaselosteesta.

Tämän kohdan A.4 mukaisista käyttöoikeuksista riippumatta Toimittajalla ei ole oikeutta tarkastella, käyttää, julkaista, luovuttaa tai antaa tiedoksi sen konserniyhtiöille tai kolmansille mitään tietoa Käyttäjän Aineistosta, tai Käyttäjälle yksilöllisesti tuotetusta ja tunnistettavasta Ohjelmistopalveluun sisältyvästä tiedosta tai sen tuloksista tavalla, joka loukkaisi Käyttöalueen lainsäädäntöä, erityisesti kilpailulainsäädäntöä, Käyttäjän Toimittajan tietoon tuomia Käyttäjää sitovia tavanomaisia salassapitovelvoitteita, tai jolla Toimittaja, sen konserniyhtiö tai sen muu asiakas saavuttaisi perusteetonta etua Käyttäjään nähden rakennushankkeessa tai muussa hankkeessa tai niiden tarjouskilpailussa, johon Toimittaja osallistuu muuten kuin Palveluiden tarjoajana. Selvyyden vuoksi todetaan, että Toimittajalla ei ole oikeutta käyttää, julkaista, luovuttaa tai antaa tiedoksi Käyttäjän Aineistoa, Käyttäjälle yksilöllisesti tuotettua ja tunnistettavaa Ohjelmistopalveluun sisältyvää tietoa tai sen tuloksia sen konserniyhtiöille, tai kolmansille, kuten sen muille asiakkaille tai sidosryhmille. Toimittajan tulee asianmukaisesti huolehtia omien työntekijöidensä ja toimittajiensa pääsyoikeuksien rajoittamisesta Käyttäjän Aineistoon ja Käyttäjälle yksilöllisesti tuotettuun ja tunnistettavaan Ohjelmistopalveluun sisältyvään tietoon ja sen tuloksiin.

Toimittaja voi käyttää ja jakaa rajoituksetta Ohjelmistopalveluun sisältyvää tietoa myös kolmansille osapuolille, mikäli tieto ei ole yhdistettävissä miltään osin edes välillisesti Käyttäjään, sen rakennushankkeeseen, tai muuhun kohteeseen.

A.5 KÄYTTÖOIKEUDET

Edellyttäen, että Käyttäjä noudattaa näitä Käyttöehtoja, Toimittaja myöntää Käyttäjälle rajoitetun, ei-yksinomaisen, määräaikaisen, siirtokelvottoman ja jälleenlisensointikelvottoman oikeuden käyttää Ohjelmistopalvelua Lisenssin mukaisiin Käyttötarkoituksiin.

Käyttäjän käyttöoikeudet Ohjelmistopalveluun sisältyviin tietoihin ja sen tuloksiin ovat voimassa ainoastaan Lisenssin voimassa ollessa. Käyttäjällä on oikeus käyttää Ohjelmistopalveluun sisältyviä tietoja ja sen tuloksia ainoastaan siihen Käyttötarkoitukseen, johon ne on Käyttäjälle luovutettu.

Käyttäjälle ei myönnetä oikeutta, eikä Käyttäjä missään olosuhteissa saa:

a) käyttää Ohjelmistopalvelua tai niiden tuloksia mihinkään muihin tarkoituksiin tai muulla tavalla kuin mitä Käyttöehdoissa tai Sopimuksessa on nimenomaisesti sallittu, erityisesti käyttää Ohjelmistopalvelun saatavilla olevia ominaisuuksia (välittömästi tai välillisesti) toisen ohjelmiston tai muun tuotteen tai palvelun luomiseen, opettamiseen, kehittämiseen tai parantamiseen, tai valmistaa kappaleita käytettäväksi tekstin- ja tiedonlouhintaa varten, tai yhdistellä tai pyrkiä yhdistelemään Ohjelmistopalvelussa saatavilla olevia lähtötietoja keskenään, tai Ohjelmistopalvelun lähtötietoja ja tulostietoja keskenään,

b) muokata, kääntää, muunnella, tallentaa tai kopioida Ohjelmistopalvelua, tai niiden tuloksia, lukuun ottamatta niihin sisältyvien ohjelmistokomponenttien sallitun käytön kannalta välttämättömiä teknisiä kopioita ja Käyttöehdoissa tai Sopimuksessa nimenomaisesti sallittua käyttöä,

c) myydä, vuokrata, lainata tai muulla tavoin luovuttaa, siirtää tai jakaa käyttöoikeuksiaan Ohjelmistopalveluun, siihen sisältyviin tietoihin tai sen tuloksiin kolmannelle, tai saa siirtää, levittää, luovuttaa tai muulla tavoin saattaa miltään osin yleisön tai kenenkään kolmannen saataville Ohjelmistopalvelua, siihen sisältyviä tietoja tai sen tuloksia, lukuun ottamatta niitä tilanteita, joissa se on Käyttöehdoissa tai Sopimuksessa nimenomaisesti sallittu,

d) kopioida, äänittää, nauhoittaa, kuvata tai muulla tavoin tallentaa Ohjelmistopalvelua, siihen sisältyvien tietojen tai sen tulosten käyttöä, koulutuksia tai muita vastaavia esityksiä miltään osin, lukuun ottamatta Ohjelmistopalveluun sisältyvien tietojen kopiointia Käyttötarkoituksen kannalta välttämättömässä laajuudessa siten kuin Käyttöehdoissa tai Sopimuksessa on nimenomaisesti sallittu,

e) yrittää päästä mihinkään Ohjelmistopalvelun osaan, johon sille ei nimenomaisesti ole myönnetty pääsyä, tai palvelimelle, johon Ohjelmistopalvelu on tallennettu, Ohjelmistopalvelun hyödyntämiin tietokantoihin tai algoritmeihin, tai muuhun Ohjelmistopalveluun liitettyyn palvelimeen, tietokoneeseen tai tietokantaan lukuun ottamatta päätelaitteita, joilla Käyttäjä käyttää Ohjelmistopalvelua,

f) purkaa salausta, analysoida, selvittää, mallintaa, purkaa tai rekonstruoida Ohjelmistopalvelua, tai siihen liittyviä tietoja, aineistoja, tuloksia tai algoritmeja, erityisesti millään tavoin yrittää kiertää Ohjelmistopalvelun teknisiä rajoituksia, tutkia Ohjelmistopalvelun valmistustapaa tai sen taustalla olevaa toimintaperiaatetta tai logiikkaa, tai pyrkiä selvittämään Ohjelmistopalvelun lähdekoodia tai sen hyödyntämiä tietoja, malleja, tai menetelmiä miltään osin,

g) kiistää, riitauttaa, haastaa tai muutoin esittää väitteitä tai ryhtyä mihinkään muihin toimiin (mukaan lukien myötävaikuttaa kolmansien toimiin), joilla voi olla haitallisia vaikutuksia Toimittajan ja/tai sen lisenssinantajien Ohjelmistopalveluita koskeviin oikeuksiin,

h) pyrkiä saamaan itselleen Ohjelmistopalveluun, siihen sisältyviin tietoihin tai sen tuloksiin tai niihin liittyen muita kuin Käyttöehtojen ja Sopimuksen mukaisen käyttöoikeuden, tai

i) etsiä mahdollisia haavoittuvuuksia Ohjelmistopalvelussa tai niihin liittyvässä palveluympäristössä, kuormittaa Ohjelmistopalvelua kohtuuttomasti tai tuoda Ohjelmistopalveluun viruksia, troijalaisia, matoja, logiikkapommeja tai muuta liiketoiminnallisesti tai teknologisesti haitallista materiaalia tai käyttää Palveluita, tai niiden tuloksia lainsäädännön vastaisiin tarkoituksiin.

Käyttäjän kaikki käyttöoikeudet Ohjelmistopalveluun sisältyviin tietoihin ja sen tuloksiin päättyvät Lisenssin mukaisen käyttöoikeuden päätyttyä. Käyttäjällä ei ole oikeutta tallentaa tai säilyttää Ohjelmistopalveluun sisältyviä tietoja tai sen tuloksia Lisenssin mukaisen käyttöoikeuden päättymisen jälkeen.

Jos Käyttäjä käyttää tai on käyttänyt Palveluita, niihin sisältyviä tietoja, niiden tuloksia, tai Toimittajan mitä tahansa muita palveluita tai aineistoja Käyttöehtojen, Sopimuksen tai lainsäädännön vastaisesti taikka tästä on perusteltu epäilys, on Toimittajalla oikeus ilman vahingonkorvausvelvollisuutta tai muuta vastuuta keskeyttää Palveluiden tarjoaminen Käyttäjälle, mukaan lukien oikeus evätä käyttöoikeus tai estää pääsy Ohjelmistopalveluun tai sen osaan kokonaan tai osittain. Edellä mainittu koskee myös kaikkia Käyttäjiä, joista Käyttäjänä toimiva juridinen henkilö on näiden Käyttöehtojen, Sopimuksen tai voimassa olevan lainsäädännön perusteella vastuussa, ja näiden mahdollisia väärinkäytöksiä.

A.6 OHJELMISTOPALVELUN KÄYTTÖTARKOITUKSET

Ohjelmistopalvelua voidaan käyttää vain niihin tämän kohdan A.6 mukaisiin Käyttötarkoituksiin, joiden perusteella Käyttäjälle on sallittu pääsy Ohjelmistopalveluun. Käyttötarkoitus määrittää sen tarkoituksen, johon Käyttäjän sallitaan käyttävän Ohjelmistopalvelua. Käyttäjänä toimivan juridisen henkilön on varmistettava tieto Lisenssin mukaisesta Käyttötarkoituksesta joko Ohjelmistopalvelusta tai suoraan Asiakkaalta. Mikäli Käyttäjällä ei ole tiedossa Käyttötarkoitusta, Käyttäjällä ei ole oikeutta käyttää Ohjelmistopalvelua tai siihen sisältyviä tietoja.
Käyttäjällä voi olla useita samanaikaisia Käyttötarkoituksia. Riippumatta siitä, olisiko se Ohjelmistopalvelussa teknisesti mahdollista, Käyttäjällä ei ole oikeutta käyttää Ohjelmistopalvelua muihin kuin Lisenssin mukaiseen Käyttötarkoitukseen, eikä muulla tavalla kuin Käyttötarkoituksen tarkoittamalla tavalla.

Ohjelmistopalvelun Käyttötarkoitukset:

Rakennushankkeen ohjaus
tarkoittaa Ohjelmistopalvelun hyödyntämistä Sopimuksessa tai Tilauksessa yksilöityyn rakennushankkeeseen tai -hankkeisiin ja sen tavoitteen asettamiseen, hankesuunnitteluun, suunnittelun ohjaamiseen ja rakentamisen ohjaamiseen.

Tarveselvitys
tarkoittaa Ohjelmistopalvelun hyödyntämistä Sopimuksessa tai Tilauksessa yksilöityyn tilan tarpeen ja hankkeen laajuuden mitoittamiseen tilojen toiminnallisten vaatimusten perusteella sekä niiden vaikutusten arviointiin.

Hankekehitys
tarkoittaa Ohjelmistopalvelun hyödyntämistä kiinteistöihin tehtävien investointivaihtoehtojen suuruusluokalliseen arviointiin, joka tapahtuu ennen rakennushankkeen syntymistä tai hankesuunnittelun aloittamista. Hankesuunnittelu ei sisälly Käyttötarkoitukseen.

Kiinteistöomaisuus
tarkoittaa Ohjelmistopalvelun hyödyntämistä Käyttäjän tai muun Tilauksessa yksilöidyn kiinteistöomaisuuden arviointiin ja analysointiin.

Kaavoitus
tarkoittaa Ohjelmistopalvelun hyödyntämistä kaavoituksen arvioinnissa ja analysoinnissa.

Hinnanarviointi
tarkoittaa Ohjelmistopalvelun hyödyntämistä Käyttäjän tai muun Tilauksessa yksilöidyn rakennuksen tai rakennusmassan hinta- ja/tai muun tiedon arviointiin.
Käyttäjänä toimivan juridisen henkilön tulee pyydettäessä osoittaa Toimittajalle, että Ohjelmistopalvelua ja niihin sisältyviä tietoja käytetään Käyttötarkoituksen ja muutoinkin Käyttöehtojen ja Sopimuksen mukaisesti. Kumpikin Osapuoli vastaa Toimittajan tarkastusoikeuden käyttämisestä aiheutuvista kustannuksistaan itse, paitsi jos tarkastuksessa ilmenee puutteita tai virheitä Käyttäjän antamissa tiedoissa tai jos Ohjelmistopalvelua on käytetty Sopimuksen vastaisesti, missä tapauksessa Käyttäjänä toimiva juridinen henkilö vastaa myös Toimittajalle tarkastusoikeuden käyttämisestä aiheutuneista kustannuksista.

A.7 LUOTTAMUKSELLISUUS JA SALASSAPITO

”Luottamuksellinen Aineisto” tarkoittaa kaikkea Osapuolen toiselle Osapuolelle luovuttamaa tietoa ja aineistoa, mukaan lukien kaikki sellaiset asiakirjat, materiaalit ja muut aineistot, jotka on sellaisiksi ymmärrettävä, riippumatta siitä, millä tavoin tai missä muodossa tiedot ilmaistaan tai miten vastaanottaja saa ne muuten tietoonsa. Ohjelmistopalvelu, Asiantuntijapalvelu, sekä kaikki Toimittajan tausta- ja tietoaineisto ovat aina Toimittajan Luottamuksellista Aineistoa.

Osapuolet sitoutuvat pitämään kaikki vastaanottamansa Luottamukselliset Aineistot salassa ja käyttämään niitä vain Käyttöehtojen ja Sopimuksen mukaisilla tavoilla. Käyttäjällä on oikeus Toimittajan Luottamuksellisen Aineiston osalta (a) kopioida, käyttää tai jakaa Luottamuksellista Aineistoa vain siten, kuin näissä Käyttöehdoissa ja Sopimuksessa on nimenomaisesti sovittu ja (b) luovuttaa tai paljastaa Luottamuksellista Aineistoa Käyttäjän neuvonantajille, edellyttäen, että neuvonantajia sitoo tässä kohdassa yksilöityä salassapitovelvoitetta vastaava salassapitovelvoite.

Toimittajalla on oikeus Käyttäjän Luottamuksellisen Aineiston osalta (a) kopioida tai käyttää Luottamuksellista Aineistoa vain siten, kuin näissä Käyttöehdoissa tai Sopimuksessa on nimenomaisesti sovittu ja (b) luovuttaa tai paljastaa Luottamuksellista Aineistoa Toimittajan neuvonantajille, tai sellaisille osapuolille, jotka osallistuvat Palveluiden toimittamiseen Käyttäjälle, edellyttäen, että näitä neuvonantajia tai osapuolia sitoo tässä kohdassa yksilöityä salassapitovelvoitetta vastaava salassapitovelvoite.

Luottamukselliseksi Aineistoksi ei kuitenkaan katsota aineistoa tai tietoa, jonka vastaanottanut Osapuoli pystyy kirjallisesti osoittamaan (a) olleen yleisesti saatavilla tai muuten julkista tai tulleen yleisesti saataville tai julkiseksi ilman, että vastaanottava Osapuoli on rikkonut salassapitovelvoitettaan, tai (b) laillisesti saaneensa kolmannelta osapuolelta ilman, että salassapitovelvollisuutta olisi rikottu, tai (c) olleen vastaanottavan Osapuolen hallussa ilman sitä koskevaa salassapitovelvollisuutta ennen sen saamista toiselta Osapuolelta, tai (d) kehittäneensä itsenäisesti hyödyntämättä toiselta Osapuolelta saamaansa aineistoa tai tietoa, tai (e) olevansa velvollinen julkistamaan tai paljastamaan lain, asetuksen, viranomaisen määräyksen taikka oikeuden päätöksen perusteella kuitenkin vain lain, asetuksen, viranomaisen määräyksen tai oikeuden päätöksen edellyttämässä laajuudessa ja edellyttäen, että vastaanottava Osapuoli ilmoittaa asiasta luovuttaneelle Osapuolelle viipymättä ennen julkistamista tai paljastamista, paitsi kun kyse on Lopputuloksista ja niiden jakamisesta.

Osapuolen on välittömästi lopetettava toiselta Osapuolelta tai muilta Käyttäjiltä vastaanottamansa Luottamuksellisen Aineiston käyttäminen sekä, ellei erikseen sovita Luottamuksellisen Aineiston hävittämisestä, palautettava Luottamuksellinen Aineisto kaikkine kopioineen Sopimuksen päättyessä tai kun Osapuolella ei enää ole Käyttöehtojen tai Sopimuksen mukaista oikeutta käyttää Luottamuksellista Aineistoa. Kummallakin Osapuolella on kuitenkin oikeus säilyttää lain tai viranomaisten määräysten edellyttämät kopiot tämän kohdan A.7 vaatimusten mukaisesti. Tähän kohtaan liittyvät oikeudet ja velvoitteet jäävät voimaan Käyttöehtojen ja Sopimuksen päättymisen jälkeenkin.

A.8 EHTOJEN ERILLISYYS

Jos yksi tai useampi Käyttöehtojen tai Sopimuksen ehto katsotaan pätemättömäksi voimassa olevan lainsäädännön tai toimivaltaisen tuomioistuimen tai viranomaisen päätöksen nojalla, se ei vaikuta Käyttöehtojen tai Sopimuksen muiden ehtojen pätevyyteen, ja pätemätön ehto on katsottava ja tulkittava ilmaisuna Osapuolten tarkoituksesta, ja sitä on muutettava vastaamaan tällaista tarkoitusta siltä osin kuin voimassa oleva lainsäädäntö sen sallii.

A.9 MUUTOKSET

Toimittajalla on oikeus muuttaa näitä Käyttöehtoja yksipuolisesti ja ilman eri ilmoitusta. Suosittelemme tarkistamaan Käyttöehtojen sisällön säännöllisesti.

A.10 SIIRTÄMINEN

Käyttäjällä ei ole oikeutta ilman Toimittajan etukäteen antamaa nimenomaista kirjallista suostumusta osaksikaan siirtää Käyttöehtoihin perustuvia oikeuksiaan tai velvollisuuksiaan kolmannelle.

Toimittajalla on oikeus siirtää näihin Käyttöehtoihin perustuvat oikeutensa ja velvollisuutensa osaksi tai kokonaan kolmannelle osapuolelle ilmoittamalla tällaisesta siirrosta Käyttäjälle.

A.11 TOIMIVALTA

Käyttäjänä toimiva juridinen henkilö vakuuttaa, että Käyttöehdot sen puolesta allekirjoittavalla luonnollisella henkilöllä on oikeus hyväksyä Käyttöehdot Käyttäjän puolesta ja tätä sitovasti.

A.12 VASTUUT JA VASTUUNRAJOITUKSET

Toimittaja ei vastaa Palveluista suhteessa Käyttäjään, eikä Toimittajalla ole velvollisuutta korvata Käyttäjälle mahdollisesti aiheutuneita välittömiä tai välillisiä vahinkoja tai menetyksiä, ellei pakottavasta lainsäädännöstä muuta johdu.

A.13 SOVELLETTAVA LAKI JA ERIMIELISYYKSIEN RATKAISEMINEN

Käyttöehtoihin ja Sopimukseen sovelletaan Suomen lakia, lukuun ottamatta kansainvälistä lainvalintaa koskevia säännöksiä ja periaatteita.

Kaikki erimielisyydet, kiistat tai vaatimukset, jotka johtuvat Käyttöehdoista, Sopimuksesta, niiden rikkomisesta, irtisanomisesta tai mitättömyydestä, jota ei voida sopia Osapuolten kanssa sovinnollisesti tai ulkopuolisen sovittelijan avustuksella kolmenkymmenen (30) työpäivän kuluessa siitä, kun Osapuoli on kirjallisesti ilmoittanut asiasta toiselle Osapuolelle kohtuullisen yksityiskohtaisesti, ratkaistaan lopullisesti välitysmenettelyssä Keskuskauppakamarin välitysmenettelysääntöjen mukaisesti. Välitysoikeus on yksijäseninen. Välitysmenettelyn paikka on Helsinki. Välitysmenettelyn kieli on suomi. Välitysmenettely ja kaikki siihen liittyvät tiedot ja aineistot on ymmärrettävä Luottamukselliseksi Aineistoksi.

Tämän kohdan mukainen riidanratkaisumenettely ei estä Osapuolta hakemasta oikeuksiensa turvaamiseksi tarpeellisia turvaamistoimia tai Toimittajaa esittämästä erääntyneitä maksuja koskevaa vaatimusta yleisiltä tuomioistuimilta.

A.14 KÄYTTÖEHTOJEN VOIMASSAOLO JA PÄÄTTYMINEN

Käyttöehdot tulevat voimaan Käyttäjän hyväksyttyä tai Käyttäjänä toimivan juridisen henkilön allekirjoitettua Käyttöehdot, ja ovat voimassa aina, kun Käyttäjä käyttää tai vastaanottaa Palveluita, niihin sisältyviä tietoja tai niiden tuloksia.

Käyttöehtojen voimassaolo päättyy, kun Käyttäjä lopettaa Palveluiden käytön ja poistaa, tuhoaa tai palauttaa kaikki Palveluihin sisältyvät tiedot ja niiden tulokset.

Näiden Käyttöehtojen Immateriaalioikeuksia ja luottamuksellisuutta koskevat kohdat, sekä muut ehdot, joiden luonteensa vuoksi tai muuten tulisi säilyä voimassa, säilyvät voimassa Käyttöehtojen voimassaolon päättymisestä huolimatta.

B. Realaizer-palveluiden toimitusehdot

B.1. SOVELTAMINEN

Näitä Palveluiden toimitusehtoja (B) sovelletaan Käyttöehtojen lisäksi Asiakkaan tekemiin Tilauksiin ja Palveluiden toimittamiseen. Nämä Palveluiden toimitusehdot tulee ymmärtää Käyttöehtoja täydentäväksi ja laajentavaksi kokonaisuudeksi. Jos nämä Palveluiden toimitusehdot (B) ja Käyttöehdot (A) ovat ristiriidassa keskenään, sovelletaan ensisijaisesti näitä Palveluiden toimitusehtoja.

B.2. TOIMITTAJAN YLEISET VELVOLLISUUDET JA PALVELUIDEN TOIMITTAMINEN

Toimittaja sitoutuu toimittamaan Asiakkaalle Tilauksella (Tilauksilla) sovitut Palvelut Sopimuksen mukaisesti. Toimittaja noudattaa Käyttöalueella sovellettavaa lainsäädäntöä ja hyviksi katsomiaan yleisiä ratkaisuja ja menettelytapoja. Toimittaja sitoutuu suorittamaan sille Sopimuksessa nimenomaisesti määrätyt tehtävät huolellisesti ja ammattimaisesti.

Toimittaja saattaa Palvelun Asiakkaan saataville sovittuna päivänä, tai jos muuta ei ole sovittu, kohtuullisessa ajassa Tilauksen vahvistamisesta. Toimittaja toimittaa Asiakkaan saataville riittävät tiedot Ohjelmistopalveluun pääsemiseksi. Ellei muuta ole sovittu, Ohjelmistopalveluun liittyvä tekninen käyttäjätuki ja tukipalvelut ovat saatavilla Toimittajan verkkosivuilla määritellyn tai muulla tavoin ilmoitetun mukaisesti.

Toimittajan vastuu ja velvollisuudet Palveluista ja niiden tuloksista rajoittuvat Sopimuksessa nimenomaisesti sovittuun. Toimittaja vastaa Palveluiden saatavuudesta Sopimuksen mukaisesti, mutta ei vastaa Palveluihin, tai niiden tuloksiin liittyvien ja sisältyvien tietojen, aineistojen, mallien, algoritmien tai tulosten oikeellisuudesta, tarkkuudesta, täydellisyydestä, loukkaamattomuudesta tai luotettavuudesta.

Toimittajalla on oikeus tuottaa ja kehittää Palveluita parhaaksi katsomallaan tavalla, mukaan lukien tehdä muutoksia Palveluihin. Jos Ohjelmistopalveluun tehtävä muutos olennaisesti vähentää Ohjelmistopalvelun toiminnallisuuksia tai muuta sisältöä, Toimittajan on ilmoitettava muutoksesta Asiakkaalle kirjallisesti tai Ohjelmistopalvelussa viimeistään neljätoista (14) päivää ennen muutoksen voimaantulopäivää. Jos Asiakas ei hyväksy muutosta, Asiakkaalla on oikeus irtisanoa Ohjelmistopalvelun Tilaus päättymään muutoksen voimaantulopäivänä. Irtisanominen on kuitenkin tehtävä viimeistään seitsemän (7) päivää ennen muutoksen voimaantulopäivää.

Toimittajalla on oikeus keskeyttää Palvelun tarjoaminen, jos se on tarpeen esimerkiksi asennus-, muutos- tai huoltotoimenpiteiden vuoksi, tietoturvauhan tai tällaiselta suojautumisen vuoksi, tai lain tai viranomaismääräyksen noudattamiseksi. Toimittajan tulee mahdollisuuksien mukaan ilmoittaa keskeytyksestä ja keskeytyksen kestosta Asiakkaalle hyvissä ajoin etukäteen, ja kohtuullisin keinoin pyrkiä rajoittamaan keskeytyksen kestoa.

B.3. ASIAKKAAN YLEISET VELVOLLISUUDET

Asiakas vastaa yksin siitä, että sen tekemät Tilaukset ja Asiakkaalle sen myötä tuotetut Palvelut ja niiden tulokset sopivat ja toimivat Asiakkaan tarkoituksiin ja täyttävät Asiakkaan vaatimukset. Lisäksi Asiakas vastaa yksin Palveluihin ja niiden tuloksiin perustamistaan päätöksistä.

Asiakas vastaa siitä, että kaikki Käyttäjät, joille se sallii pääsyn Ohjelmistopalveluun Lisenssin mukaiseen Käyttötarkoitukseen, käyttävät Ohjelmistopalvelua Tilauksessa yksilöidyn Lisenssin ja Käyttötarkoituksen mukaisesti. Asiakas vastaa Lisenssin ja muiden toimitusehtojen (B) mukaisesta Ohjelmistopalvelun käytöstä riippumatta siitä, käyttääkö Lisenssiä Asiakas itse vai sen valtuuttama Käyttäjä.

Asiakas on velvollinen ilmoittamaan Toimittajalle ennen Tilauksen tekemistä ja erikseen pyydettäessä oikeat ja riittävät tiedot Ohjelmistopalvelun Käyttötarkoitusten määrittämiseksi sekä Tilauksen kestäessä ilmoittamaan annettujen tietojen ja/tai Käyttötarkoitusten muutoksista. Asiakkaan tulee Tilauksen voimassa ollessa ja kaksi (2) vuotta sen päättymisen jälkeen säilyttää tiedot Käyttötarkoituksen määräytymisperusteisiin vaikuttavista tekijöistä ja tiedoista.

Asiakas vastaa Palveluihin pääsemiseksi ja niiden käyttämiseksi tarpeellisista laitteista, yhteyksistä ja ohjelmistoista, niiden toimintakunnosta, ylläpidosta ja Palveluiden käyttöympäristövaatimusten mukaisuudesta. Asiakas myös vastaa laitteista, yhteyksistä ja ohjelmistoista aiheutuvista ja muista Palveluiden käyttöön liittyvistä kustannuksistaan.

Asiakas vastaa Käyttäjän Aineistojen tai muiden tarvitsemiensa tietojen varmuuskopioinnista, mukaan lukien tiedoista, jotka Asiakas tai sen Käyttäjä on ladannut Ohjelmistopalveluun tai muutoin toimittanut. Kuitenkin, jos Käyttäjän Aineisto tai Asiakkaalle yksilöllisesti tuotettu Palveluihin sisältyvä tieto on Ohjelmistopalvelussa tuhoutunut, kadonnut, muuttunut tai vahingoittunut, ja Asiakas osoittaa tämän aiheutuneen yksin Toimittajasta riippuvasta syystä, Toimittaja pyrkii, Asiakkaan pyynnöstä, kohtuullisin keinoin veloituksetta palauttamaan tällaisen tiedon ja Käyttäjän Aineiston. Mikäli Asiakas ei kykene osoittamaan tämän aiheutuneen yksin Toimittajasta riippuvasta syystä, Toimittajalla on oikeus veloittaa kaikki tällaisesta työstä aiheutuvat kohtuulliset kustannukset ja kulut.

B.4. OHJELMISTOPALVELUN LISENSSITYYPIT 

Edellyttäen, että Asiakas suorittaa Ohjelmistopalvelusta maksettavat maksut asianmukaisesti ja muutoin noudattaa Sopimusta ja Käyttöehtoja, Toimittaja myöntää Asiakkaalle rajoitetun, ei-yksinomaisen, määräaikaisen, siirtokelvottoman ja jälleenlisensointikelvottoman oikeuden käyttää Ohjelmistopalvelua Sopimuksessa tai Tilauksessa yksilöidyillä Lisenssityypillä ja yksilöityihin Käyttötarkoituksiin.

Asiakkaalla on oikeus sallia pääsy Ohjelmistopalveluun Lisenssityypin mukaisesti, Käyttötarkoituksen ja muiden Sopimuksen ehtojen rajoissa. Asiakas ei saa sallia pääsyä Ohjelmistopalveluun muille kuin Lisenssityypissä määritellyille käyttäjille. Asiakkaalla on velvollisuus kertoa Ohjelmistopalvelun Lisenssin mukainen Käyttötarkoitus kaikille Käyttäjille, joille se sallii pääsyn Ohjelmistopalveluun.

Ohjelmistopalvelun lisenssityypit:

Organisaatiolisenssi

Ohjelmistopalvelun käyttö ja kaupallinen hyödyntäminen on sallittu Tilauksessa yksilöityihin Käyttötarkoituksiin Käyttöalueella Tilauksen voimassaolon ajan. Asiakkaalla tai sen Käyttäjällä ei ole oikeutta käyttää Ohjelmistopalvelua miltään osin muihin tarkoituksiin kuin Tilauksessa määriteltyihin Käyttötarkoituksiin.

Asiakkaalla on oikeus sallia pääsy Ohjelmistopalveluun työntekijöilleen, muille henkilöstöönsä kuuluville henkilöille sekä organisaationsa ulkopuolisille Käyttäjille, joiden organisaatio on hyväksynyt Käyttöehdot tai jolla on voimassa oleva Realaizer-sopimus.

Asiakkaalla on oikeus jakaa Ohjelmistopalvelun käytöstä syntyviä Lopputuloksia Lisenssin ja Käyttötarkoituksen kannalta välttämättömässä laajuudessa niille kolmansille osapuolille, joille se on Käyttötarkoituksen toteuttamisen kannalta perusteltua, Käyttöalueen sitä rajoittamatta.

Projektilisenssi

Ohjelmistopalvelun käyttö ja kaupallinen hyödyntäminen on sallittu Tilauksessa yksilöityyn Projektiin ja Käyttötarkoitukseen Käyttöalueella Tilauksen voimassaolon ajan. Projektilla tarkoitetaan Tilauksessa yksilöityä hanketta, olemassa olevaa kiinteistöä tai muuta Tilauksessa yksilöityä käyttökohdetta. Asiakkaalla tai sen Käyttäjällä ei ole oikeutta käyttää Ohjelmistopalvelua miltään osin muihin projekteihin tai tarkoituksiin kuin Tilauksessa määriteltyyn Projektiin ja Käyttötarkoitukseen. Ohjelmistopalvelun käytön tulee olla kaikilta osin perusteltua Tilauksessa yksilöidyn Projektin kannalta.

Asiakkaalla on oikeus sallia pääsy Ohjelmistopalveluun työntekijöilleen, muille henkilöstöönsä kuuluville henkilöille sekä organisaationsa ulkopuolisille Käyttäjille, joiden organisaatio on hyväksynyt Käyttöehdot tai jolla on voimassa oleva Realaizer-sopimus.

Asiakkaalla on oikeus jakaa Ohjelmistopalvelun käytöstä syntyviä Tilauksessa yksilöityä Projektia koskevia Lopputuloksia Lisenssin ja Käyttötarkoituksen kannalta välttämättömässä laajuudessa niille kolmansille osapuolille, joille se on Käyttötarkoituksen toteuttamisen kannalta perusteltua, Käyttöalueen sitä rajoittamatta.

Kumppanilisenssi

Ohjelmistopalvelun käyttö on sallittu erillisen kumppanuussopimuksen tehneelle Asiakkaalle (sertifioidulle kumppanille) omien Ohjelmistopalvelua hyödyntävien konsultointipalveluidensa myyntiesittelyyn sekä sisäisiin kouluttautumistarkoituksiin Käyttöalueella Tilauksen ja kumppanuussopimuksen voimassaolon ajan. Asiakkaalla tai sen Käyttäjällä ei ole oikeutta käyttää Ohjelmistopalvelua miltään osin muihin tarkoituksiin.

Ohjelmistopalvelun kaupallinen hyödyntäminen on kielletty.

Pääsyn salliminen Ohjelmistopalveluun muille kuin Asiakkaan organisaatioon kuuluville Käyttäjille on kielletty ilman Toimittajan etukäteistä kirjallista suostumusta. Asiakkaalla tai sen Käyttäjällä ei ole oikeutta jakaa Lopputuloksia.

Testikäyttölisenssi

Ohjelmistopalvelun käyttö on sallittu Tilauksessa yksilöityyn Käyttötarkoitukseen Käyttöalueella Tilauksen voimassaolon ajan.

Ohjelmistopalvelun kaupallinen hyödyntäminen on kielletty. Asiakkaalla tai sen Käyttäjällä ei ole oikeutta käyttää Ohjelmistopalvelua miltään osin muihin projekteihin tai tarkoituksiin kuin Tilauksessa määriteltyihin Käyttötarkoituksiin.

Pääsyn salliminen Ohjelmistopalveluun muille kuin Asiakkaan organisaatioon kuuluville Käyttäjille on kielletty ilman Toimittajan etukäteistä kirjallista suostumusta. Asiakkaalla tai sen Käyttäjällä ei ole oikeutta jakaa Lopputuloksia.

Opetus- ja koulutuslisenssi

Ohjelmistopalvelun käyttö on sallittu ainoastaan opetukseen, koulutukseen ja tutkimukseen Käyttöalueella Tilauksessa yksilöidyissä Käyttötarkoituksissa ja Tilauksen voimassaolon ajan.

Ohjelmistopalvelun kaupallinen hyödyntäminen on kielletty. Asiakkaalla tai sen Käyttäjällä ei ole oikeutta käyttää Ohjelmistopalvelua miltään osin muihin tarkoituksiin kuin Tilauksessa määriteltyihin Käyttötarkoituksiin.

Pääsyn salliminen Ohjelmistopalveluun muille kuin Asiakkaan organisaatioon kuuluville Käyttäjille on kielletty ilman Toimittajan etukäteistä kirjallista suostumusta. Asiakkaalla tai sen Käyttäjällä ei ole oikeutta jakaa Lopputuloksia.

B.5. OHJELMISTOPALVELUN ULKOPUOLELLA KÄSITELTÄVÄ TIETO

Asiakkaalla on oikeus säilyttää ja käsitellä Asiakkaalle yksilöllisesti tuotettua Ohjelmistopalveluun sisältyvää tietoa Ohjelmistopalvelun ulkopuolella seuraavin edellytyksin.

Asiakkaan velvollisuutena on varmistaa, että Ohjelmistopalvelun ulkopuolella käsiteltävästä Ohjelmistopalvelun sisällöstä on todennettavissa jälkikäteen sen Sopimuksen mukainen käyttö, jos Asiakas käsittelee muita Palveluihin sisältyviä tietoja kuin Lopputuloksia Ohjelmistopalvelun ulkopuolella. Asiakkaan tulee Toimittajan pyytäessä osoittaa, että Ohjelmistopalvelua ja niihin sisältyviä tietoja ja niiden tuloksia käytetään Sopimuksen mukaisesti. Kumpikin Osapuoli vastaa Toimittajan tarkastusoikeuden käyttämisestä aiheutuvista kustannuksistaan, paitsi jos tarkastuksessa ilmenee puutteita tai virheitä Asiakkaan antamissa tiedoissa tai Palveluita tai niihin sisältyviä tietoja on käytetty Sopimuksen vastaisesti, missä tapauksessa Asiakas vastaa myös Toimittajalle tarkastusoikeuden käyttämisestä aiheutuneista kustannuksista.

Asiakkaan tulee huolehtia, että kaikessa Ohjelmistopalvelun ulkopuolella olevassa Palveluihin sisältyvässä tiedossa ja siitä jakamiensa tietojen kopioissa on selvät ja nimenomaiset merkinnät aineiston lähteestä, sekä Toimittajan tekijänoikeudesta ja muista oikeuksista, jos Asiakas säilyttää tai käsittelee muita Palveluihin sisältyviä tietoja kuin Lopputuloksia Ohjelmistopalvelun ulkopuolella, ja muussa muodossa kuin Ohjelmistopalvelusta ladattavissa olevana raporttina. Asiakkaan tulee noudattaa Toimittajan antamia ohjeita merkintöjen sisällöstä ja muodosta, ja jos muuta ei ole ilmoitettu, selvän ja nimenomaisen merkinnän tunnusmerkit täyttää esimerkiksi seuraava merkintä: ”Sisältää tietoa Realaizer® -palvelusta. Copyright © Haahtela. Kaikki oikeudet pidätetään.”

Mikäli Asiakas käyttää Ohjelmistopalvelun ulkopuolella säilytettävän Ohjelmistopalveluun sisältyvän tiedon säilyttämisessä tai käsittelyssä alihankkijoita tai muita kolmansia osapuolia, Asiakkaan tulee huolehtia, että kyseisillä osapuolilla ei ole pääsyä kyseiseen tietoon. Vaihtoehtoisesti Asiakas huolehtii, että nämä osapuolet sitoutuvat Käyttöehtojen luottamuksellisuutta koskevia ehtoja sisällöllisesti vastaaviin ehtoihin, näille osapuolille ei synny mitään Immateriaalioikeuksia Ohjelmistopalveluun sisältyvään tietoon, eikä heillä ole oikeutta käyttää sitä omiin tarkoituksiinsa. Asiakas vastaa käyttämiensä kolmansien osapuolten toiminnasta kuin omastaan.

Asiakkaalla on oikeus käsitellä, säilyttää ja jakaa välttämättömässä laajuudessa Sopimuksessa tai Tilauksessa vahvistettuun Käyttötarkoitukseen Tilauksen voimassa ollessa tuotettuja Lopputuloksia myös Tilauksen päättymisen jälkeen edellyttäen, että

a) Lopputuloksissa on selvät ja nimenomaiset merkinnät aineiston lähteestä sekä Toimittajan tekijänoikeudesta ja muista oikeuksista. Tätä edellytystä ei sovelleta, jos kyse on vain yksittäisistä tiedoista Lopputuloksista, kyseiset tiedot eivät ole raporttien muodossa, ja selvien ja nimenomaisten merkintöjen tekeminen on vaikeaa tai mahdotonta kyseisten Lopputulosten yhteyteen esimerkiksi teknisistä syistä.

b) kyseisiä Lopputuloksia ei hyödynnetä muuhun käyttötarkoitukseen kuin voimassa olleen Tilauksen mukaiseen Käyttötarkoitukseen,

c) Asiakas ja sen Käyttäjä lopettaa Lopputulosten käytön ja poistaa niistä tehdyt kopiot välittömästi, mikäli käyttö ei ole enää perusteltua niiden Käyttötarkoitukseen.

Asiakkaalla ei ole oikeutta käsitellä mitään muita Ohjelmistopalveluun sisältyviä tietoja tai tuloksia Tilauksen päättymisen jälkeen.

B.6. HINNAT

Palveluiden hinnan määräytymisperusteet ja Asiakkaan Toimittajalle maksettavaksi tulevat maksut sovitaan Sopimuksessa tai Tilauksessa. Mikäli Palvelulle tai sen osalle ei ole sovittu hintaa, määräytyy se Toimittajan kulloinkin voimassa olevan hinnaston mukaisesti.

Mikäli Asiakas havaitsee, että Käyttötarkoituksen ja hinnan määrittämiseksi Asiakkaan antamat tiedot tai arviot ovat olleet tai osoittautuvat olevan virheelliset, puutteelliset tai olennaisesti muuttuneet, Asiakkaan tulee ilmoittaa muuttuneista tiedoista Toimittajalle viipymättä. Mikäli Toimittaja havaitsee oleellisia muutoksia Asiakkaan toimittamissa tiedoissa tai muusta syystä katsoo tarpeelliseksi, Toimittajalla on oikeus kirjallisesti pyytää selvitystä Asiakkaalta muuttuneista tiedoista. Mikäli tämän selvityksen myötä Toimittaja havaitsee, että hinnoitteluperusteet ovat oleellisesti poikenneet Asiakkaan ilmoittamista tiedoista, Toimittajalla on oikeus kirjallisella ilmoituksella korjata Tilausta ja hinnoittelua vastaamaan oikeita tai päivitettyjä tietoja.

Toimittaja voi muuttaa Palveluihin sovellettavia hintoja ilmoittamalla siitä Asiakkaalle kirjallisesti tai Ohjelmistopalvelussa, viimeistään kolmekymmentä (30) päivää ennen Sopimuksessa tai Tilauksessa sovitun hinnoittelun tai muun voimassaolon päättymistä. Jos Asiakas ei hyväksy muutosta, Asiakkaalla on oikeus irtisanoa Palveluiden Tilaus päättymään viimeistään muutoksen voimaantulopäivänä. Irtisanominen on kuitenkin tehtävä viimeistään neljätoista (14) päivää ennen muutoksen voimaantulopäivää.

Ellei toisin ole nimenomaisesti sovittu, sovitut tai ilmoitetut hinnat ja maksut eivät sisällä arvonlisäveroa tai muita vastaavia myyntiveroja, jotka lisätään hintoihin ja maksuihin kulloinkin voimassa olevien lakien ja säännösten mukaisesti.

B.7. LASKUTUS JA MAKSUEHDOT

Ellei erikseen ole toisin sovittu, Palvelut laskutetaan Sopimuksen tai Tilauksen mukaan etukäteen joko kiinteänä summana tai kuukausiperusteisesti, paitsi jos hinnoittelu tapahtuu aika- ja materiaaliperusteisesti, jolloin kertymä laskutetaan kerran kuussa jälkikäteen.

Ellei erikseen ole toisin sovittu, jokaisen laskun maksuehto on kaksikymmentäyksi (21) päivää netto laskun päiväyksestä. Viivästyskorko kaikille viivästyneille suorituksille määräytyy kulloinkin voimassa olevan korkolain mukaisesti. Mikäli Asiakas ei ole maksanut Toimittajan laskua neljäntoista (14) päivän kuluessa laskun erääntymisestä, Toimittajalla on oman harkintansa mukaan oikeus joko keskeyttää Sopimuksen mukaisten velvoitteidensa täyttäminen tai irtisanoa yksittäinen Tilaus tai koko Sopimus välittömin vaikutuksin ja ilman vahingonkorvausvelvollisuutta Asiakasta kohtaan.

Mikäli Tilaus tai Sopimus päättyy tai Ohjelmistopalvelun toimitus keskeytyy mistä tahansa muusta syystä, ei suoritettuja maksuja palauteta. Asiakas sitoutuu maksamaan kaikki Tilausta/Tilauksia koskevat maksut voimassa olleiden tilauskausien loppuun saakka riippumatta Tilauksen tai Sopimuksen päättymisen tai Ohjelmistopalvelun keskeytyksen syystä.

B.8. OHJELMISTOPALVELUN LISENSSIN TILAUSPERIAATTEET

Lisenssin Tilaus on voimassa ja irtisanottavissa siinä määritetyin ehdoin. Tilaus voi olla Asiakkaan tilaamasta Lisenssistä riippuen määräaikaisesti tai toistaiseksi voimassa oleva.

Toistaiseksi voimassa oleva Tilaus tulee irtisanoa viimeistään kolmekymmentä (30) päivää ennen Tilauksessa ilmoitetun tilausjakson päättymistä. Tilausjakso uusiutuu automaattisesti edellisen tilausjakson päätyttyä, jos Tilausta ei irtisanota ennen Tilauksessa ilmoitetun tilausjakson päättymistä.
Jos Tilauksessa ei ole ilmoitettu tilausjaksoa, eikä määrä- tai irtisanomisaikaa, on se voimassa toistaiseksi ja irtisanottavissa kolmenkymmenen (30) päivän irtisanomisajalla.

Osapuolen on ilmoitettava Tilauksen irtisanomisesta toiselle Osapuolelle kirjallisesti tai Ohjelmistopalvelussa. Mikäli Asiakas irtisanoo Tilauksen kesken tilausjakson, Asiakkaan maksuvelvollisuus säilyy irtisanomisen yhteydessä voimassaolleiden Tilausten tilausjaksojen loppuun saakka. Asiakkaan ja sen Käyttäjien käyttöoikeudet Ohjelmistopalveluun lakkaavat irtisanomisen tullessa voimaan. Yksin Tilauksen irtisanominen ei päätä Sopimuksen voimassaoloa.

B.9. TAKUU

Toimittaja takaa, että Tilauksen voimassaolon aikana (i) Palvelu vastaa olennaisilta osiltaan Tilauksessa sovittua kuvausta ja Palveluun mahdollisesti sovellettavaa Projektisuunnitelmaa, ja (ii) Toimittajan parhaan käsityksen mukaan Palvelu ei sisällä viruksia tai muita haittaohjelmia. Jos tässä annettu takuu ei joltain osin toteudu, Toimittajan on korjattava Palvelun virheellisyyteen johtanut poikkeama, puute tai virhe kohtuullisessa ajassa Asiakkaan ilmoituksesta ja ilman erillistä korvausta. Mikäli Toimittaja ei pysty korjaamaan tällaista poikkeamaa, puutetta tai virhettä kohtuullisin keinoin, Toimittaja palauttaa puutteellisesta Palvelusta aiheutunutta haittaa vastaavan määrän Asiakkaan maksamista palvelumaksuista lähtien siitä päivästä, jona Asiakas ilmoitti Palvelun virheellisyydestä, mikä on Toimittajan ainoa vastuu ja Asiakkaan ainoa oikeus korvaukseen poikkeamasta, puutteesta tai virheestä Palvelussa.

Lukuun ottamatta tämän kohdan B.9 mukaista takuuta, Palvelut ja niiden tulokset tarjotaan “sellaisenaan” ilman mitään (suoria tai epäsuoria) vakuutuksia tai takuita niiden saatavuudesta, toimivuudesta tai laadusta, eikä Toimittaja millään tavoin vastaa siitä, että Palvelut tai niiden tulokset toimitetaan keskeytyksettä ja virheettömästi.

B.10. TIETOTURVA JA TIETOSUOJA

Toimittaja noudattaa Palveluiden toteutuksessa yleistä tietoturvapolitiikkaansa ja yleisesti hyviksi katsottuja käytäntöjä.

Selvyyden vuoksi todetaan, ettei Toimittaja lähtökohtaisesti käsittele osana Palveluitaan henkilötietoja Asiakkaan puolesta ja lukuun, eikä Asiakas saa sisällyttää henkilötietoja Käyttäjän Aineistoon ilman Toimittajan erillistä kirjallista lupaa tai ilman, että Osapuolet solmivat Toimittajan vakiomuotoisen tai muun tietosuojalainsäädännön mukaisen tietojenkäsittelysopimuksen. Kumpikin Osapuoli vastaa osaltaan niille rekisterinpitäjänä kuuluvista velvoitteista suoraan lain nojalla, eikä tällä Sopimuksella ole tarkoitus sopia tällaisista vastuista tai velvoitteista.

B.11. ALIHANKKIJAT

Toimittajalla on oikeus käyttää Palveluiden toimittamisessa ja muiden Sopimuksen mukaisten velvoitteidensa suorittamisessa konserniyhtiöitään tai muita alihankkijoita. Toimittaja vastaa alihankkijoidensa toiminnasta kuin omastaan.

B.12. REFERENSSIOIKEUS

Toimittajalla on oikeus käyttää Asiakkaan nimeä ja logoa julkisena referenssinä, ellei Asiakas sitä erikseen kirjallisesti kiellä. Yksityiskohtaisemmista tiedonannoista tai lehdistötiedotteista Osapuolet sopivat erikseen.

B.13. ILMOITUKSET

Kaikki Sopimuksen nojalla annettavat ilmoitukset toimitetaan Osapuolen Sopimuksessa ilmoittamille yhteyshenkilöille. Osapuolen tulee ilmoittaa yhteyshenkilön tai tämän yhteystietojen muuttumisesta viipymättä.

B.14. EHTOJEN MUUTOKSET

Toimittajalla on oikeus muuttaa näitä ehtoja, mukaan lukien Käyttöehdot (A), Palveluiden toimitusehdot (B) ja Asiantuntijapalveluiden erityisehdot (C), ilmoittamalla siitä Asiakkaalle kirjallisesti (tai Ohjelmistopalvelussa) viimeistään kolmekymmentä (30) päivää ennen muutoksen voimaantulopäivää. Jos Asiakas ei hyväksy muutosta, Asiakkaalla on oikeus irtisanoa Palvelut tai sen osa, joita muutos koskee, päättymään muutoksen voimaantulopäivänä. Irtisanominen on kuitenkin tehtävä viimeistään neljätoista (14) päivää ennen muutoksen voimaantulopäivää.

B.15. SIIRTÄMINEN

Asiakkaalla ei ole oikeutta ilman Toimittajan etukäteen antamaa nimenomaista kirjallista suostumusta osaksikaan siirtää Sopimusta tai Sopimukseen perustuvia oikeuksiaan tai velvollisuuksiaan kolmannelle.
Toimittajalla on oikeus siirtää Sopimus sekä siihen perustuvat oikeutensa ja velvollisuutensa osaksi tai kokonaan kolmannelle osapuolelle ilmoittamalla tällaisesta siirrosta Asiakkaalle. Tällöin Asiakkaalla on oikeus kirjallisesti irtisanoa Sopimus päättymään välittömästi Sopimuksen siirron voimaantulopäivänä.

B.16. SOPIMUKSEN TULKINTA

Kauppatavasta poiketen Sopimus muodostaa Osapuolten välisen sopimuksen kohteen ja korvaa kaikki aikaisemmat kirjalliset tai suulliset sopimukset tai yhteisymmärrykset samasta aiheesta.

B.17. OIKEUKSISTA LUOPUMINEN

Mikäli Osapuoli jättää käyttämättä tai käyttää viiveellä jotakin Sopimuksen mukaista oikeutta tai oikeussuojakeinoa, sen ei katsota tarkoittavan kyseisestä oikeudesta tai oikeussuojakeinosta luopumista, eikä myöskään mikään yksittäinen tai osittainen oikeuden tai oikeussuojakeinon käyttäminen estä niiden myöhempää käyttöä tai muun oikeuden tai oikeussuojakeinon käyttöä.

B.18. OSAPUOLTEN RIIPPUMATTOMUUS

Kumpikin Osapuoli toimii ja jatkaa toimimista omaan lukuunsa. Mitään Sopimuksessa ei tule tulkita siten, että se loisi Osapuolten välille minkäänlaisen yhteisyrityksen, kumppanuuden tai työsuhteen, eikä kummallakaan Osapuolella ole oikeutta tai valtuutusta hyväksyä mitään, nimenomaisia tai oletettuja, velvollisuuksia, toisen puolesta.

B.19. YLIVOIMAINEN ESTE

Lukuun ottamatta velvoitetta maksaa erääntyneet rahasaatavat, kumpikaan Osapuoli ei vastaa viivästyksistä ja vahingoista, jotka johtuvat ylivoimaisesta esteestä. Ylivoimaisena esteenä pidetään Osapuolen vaikutusmahdollisuuksien ulkopuolella olevaa estettä, jota Osapuolen ei kohtuudella voida edellyttää ottaneen huomioon Sopimusta tehtäessä ja johon Osapuoli ei kohtuullisina pidettävin toimenpitein voi vaikuttaa eikä sitä tai sen vaikutusta estää. Ylivoimaisena esteenä pidetään mm. lakkoa, sulkua, boikottia, sotaa tai siihen rinnastettavaa aseellista konfliktia, luonnonmullistusta, yleisen liikenteen tai tietoliikenteen keskeytystä sekä Sopimuksen tekemisen jälkeen voimaan tullutta lain säännöstä tai muuta Sopimuksen mukaisen suorituksen estävää valtiovallan tai viranomaisen toimenpidettä. Toimittajan alihankkijan viivästys katsotaan myös ylivoimaiseksi esteeksi, jos viivästys johtuu Toimittajan alihankkijaa kohdanneesta ylivoimaisesta esteestä.

Osapuolen on viipymättä ilmoitettava ylivoimaisesta esteestä toiselle Osapuolelle kirjallisesti. Osapuolen on vastaavalla tavalla ilmoitettava ylivoimaisen esteen päättymisestä.

B.20. TOIMIVALTA

Asiakas vakuuttaa, että Sopimuksen sen puolesta allekirjoittavalla ja Tilauksia tekevillä ja muuttavilla henkilöillä on oikeus tehdä Sopimus, Tilauksia tai muutos Asiakkaan puolesta ja tätä sitovasti.

B.21. VASTUUT JA VASTUUNRAJOITUKSET

Toimittaja on vastuussa Palveluista vain Asiakkaalle ja vain siten, kun Sopimuksessa on todettu. Toimittaja ei vastaa mistään välittömästä, välillisestä tai epäsuorasta (mukaan lukien Palveluihin sisältyvien tietojen perusteella mahdollisesti muodostuvasta) vahingosta, liikevaihdon vähentymisestä, toiminnan keskeytymisestä taikka saamatta jääneestä tulosta tai säästöstä taikka tietojen menetyksestä seuraavasta tai muodostuvasta vahingosta. Toimittajan vahingonkorvaus- ja hinnanalennusvastuun ehdottomana ylärajana kaikissa tapauksissa on Asiakkaan Palveluista vahingonkorvaus- tai hinnanalennusvaatimuksen esittämistä edeltäneiden kolmen (3) kuukauden aikana maksamien maksujen yhteenlaskettu määrä.

Vahingonkorvausta tai hinnanalennusta koskeva vaatimus on esitettävä korvausvaateen menettämisen uhalla Toimittajalle kirjallisesti ja määrältään yksilöitynä kolmen (3) kuukauden kuluessa siitä, kun Asiakas sai tietää, tai kun sen olisi huolellisesti toimiessaan pitänyt tulla tietoiseksi, vaatimuksen perusteena olevasta Toimittajan sopimusrikkomuksesta. Jollei asiasta päästä sovintoon, on Asiakkaan nostettava vahingonkorvausta tai hinnanalennusta koskeva kanne kuuden (6) kuukauden kuluessa siitä, kun Asiakas sai tietää, tai kun sen olisi huolellisesti toimiessaan pitänyt tulla tietoiseksi, vaatimuksen perusteena olevasta Toimittajan sopimusrikkomuksesta. Ellei Asiakas nosta kannetta edellä sanotussa määräajassa, on oikeus kanteen nostamiseen menetetty.

B.22. SOPIMUKSEN VOIMASSAOLO JA PÄÄTTYMINEN

Sopimus tulee voimaan Osapuolten allekirjoitettua Sopimuksen tai kun Toimittaja on hyväksynyt Asiakkaan tekemän Tilauksen, ja on voimassa toistaiseksi kolmenkymmenen (30) päivän irtisanomisajalla. Osapuolen on ilmoitettava Sopimuksen irtisanomisesta kirjallisesti toiselle Osapuolelle.

Kaikki Lisenssien Tilaukset päättyvät automaattisesti Sopimuksen päättyessä ja Asiakkaan ja sen Käyttäjien käyttöoikeudet Ohjelmistopalveluun lakkaavat irtisanomisen voimaantulopäivänä. Mikäli Asiakas irtisanoo Sopimuksen kesken Ohjelmistopalvelun Lisenssin tilausjakson, Käyttäjän maksuvelvollisuus säilyy irtisanomisen yhteydessä voimassaolleiden Ohjelmistopalvelun Lisenssien tilausjaksojen loppuun saakka. Riippumatta päättymisen syystä, Sopimuksen päätyttyä Asiakkaan ja sen Käyttäjien on välittömästi lopetettava Ohjelmistopalvelun käyttö ja maksettava kaikki Ohjelmistopalvelun käyttöä vastaavat maksamattomat maksut Toimittajalle.

Kummallakin Osapuolella on oikeus irtisanoa Sopimus päättymään välittömästi, jos (a) toinen Osapuoli syyllistyy olennaiseen sopimusrikkomukseen eikä, jos sopimusrikkomus on korjattavissa, korjaa sitä neljäntoista (14) päivän kuluessa siitä, kun Osapuoli lähetti rikkomuksesta kirjallisen huomautuksen, tai (b) toinen Osapuoli on maksukyvytön, hakeutuu tai haetaan konkurssiin tai yrityssaneeraukseen, on velallisena ulosotossa, tekee osaa velkojistaan oikeudettomasti suosivan luovutuksen tai muun järjestelyn, taikka muutoin on ilmeisen selvää, että toinen Osapuoli ei taloudellisten vaikeuksiensa tai muiden syiden vuoksi kykene asianmukaisesti täyttämään velvoitteitaan. Toimittajalla on oikeus irtisanoa Sopimus ja/tai Tilaus välittömin vaikutuksin, mikäli (a) Toimittajalla on perusteltu syy epäillä Ohjelmistopalvelun väärinkäyttöä, tai (b) Asiakkaan omistussuhteissa tai määräysvallassa tapahtuu sellainen muutos, että Toimittajan kanssa kilpaileva yritys tulee Asiakkaan osakkaaksi tai hankkii määräysvaltaa Asiakkaan suhteen. Asiakkaan on ilmoitettava edellä tarkoitetuista omistussuhteiden tai määräysvallan muutoksista Toimittajalle heti kirjallisesti.

Näiden ehtojen (Käyttöehtojen (A), Palveluiden toimitusehtojen (B) ja Asiantuntijapalveluiden erityisehtojen (C)) Immateriaalioikeuksia ja luottamuksellisuutta koskevat ehdot, sekä muut ehdot, joiden luonteensa vuoksi tai muuten tulisi säilyä voimassa, säilyvät voimassa Sopimuksen päättymisestä huolimatta.

C. Realaizer-asiantuntijapalveluiden erityisehdot

C.1. SOVELTAMINEN

Näitä ehtoja sovelletaan konsultointi-, pilotointi-, tarvekartoitus-, käyttöönotto- ja koulutuspalveluihin sekä muihin Realaizer-ohjelmistoon liittyviin Asiantuntijapalveluihin, joista Asiakas on erikseen tehnyt Tilauksen. Jos nämä erityisehdot ja muut Sopimuksen ehdot (A. Käyttöehdot ja/tai B. Palveluiden toimitusehdot) ovat ristiriidassa keskenään, sovelletaan ensisijaisesti näitä erityisehtoja (C).

C.2. ASIANTUNTIJAPALVELUN TOIMITTAMINEN

Osapuolet sopivat Asiantuntijapalvelun tarkemman sisällön ja aikataulun Asiantuntijapalveluita koskevassa Tilauksessa ja mahdollisessa Projektisuunnitelmassa.

Koulutuspalveluiden osalta Toimittajalla on yksinomainen oikeus päättää Palveluihin liittyvistä sertifikaateista, niiden myöntämisperusteista ja näiden muutoksista. Asiakkaalle, yksittäiselle Palveluiden käyttäjälle tai muulle sertifiointikelpoiselle taholle voidaan myöntää Toimittajan Palveluita koskeva sertifikaatti, jos tämä täyttää sovellettavat sertifiointivaatimukset.

Toimittaja nimeää Asiantuntijapalvelun suorittamiseksi henkilöt, joilla on asianmukainen pätevyys ja kokemus, suorittamaan Asiantuntijapalvelun Sopimuksen mukaisesti. Toimittajalla on oikeus vaihtaa Asiantuntijapalvelun suorittamiseen nimettyjä henkilöitä.

Asiakkaan tulee toimittaa Toimittajalle riittävät aineistot ja tiedot, jotka ovat tarpeen Asiantuntijapalvelun suorittamiseksi Sopimuksen mukaisesti. Asiakas vastaa toimittamiensa aineistojen ja tietojen sisällöstä sekä siitä, että aineistot ja tiedot toimitetaan, ja Asiakkaan vastuulla olevat tehtävät suoritetaan, Sopimuksen mukaisesti sovitussa aikataulussa, tai jos aikataulusta ei ole sovittu, kohtuullisessa ajassa. Asiakkaalla ei ole oikeutta peruuttaa tai muuttaa sovittua aikataulua tai suoritettavan Asiantuntijapalvelun sisältöä.

Käyttäessään ja vastaanottaessaan Asiantuntijapalveluita Asiakkaan on noudatettava Sopimusta, Käyttöalueella voimassa olevaa lainsäädäntöä, hyviä toimialakäytäntöjä ja menettelyjä sekä Toimittajan kohtuullisia ohjeita. Asiakas vastaa yksin siitä, että Asiantuntijapalvelu ja Asiantuntijapalvelun Tulokset sopivat ja toimivat Asiakkaan tarkoituksiin ja täyttävät Asiakkaan vaatimukset. Lisäksi Asiakas vastaa yksin Asiantuntijapalveluun ja Asiantuntijapalvelun Tuloksiin perustamistaan päätöksistä.

Toimittajan vastuu Asiantuntijapalveluista rajoittuu Asiantuntijapalvelun Tuloksissa kohtuullisessa ajassa ja korkeintaan kaksi (2) vuotta niiden toimittamisesta mahdollisesti havaittavien virheiden korjaamiseen Toimittajan kustannuksella, edellyttäen, että Asiakas ilmoittaa havaitsemastaan virheestä viipymättä.

C.3 HINNAT

Asiantuntijapalvelusta Asiakkaan Toimittajalle maksettavaksi tulevat maksut ja hinnan määräytymisperusteet sovitaan Tilauksessa.

Toimittaja saa veloittaa Tilauksen mukaisten maksujen lisäksi Asiantuntijapalvelun toteuttamisesta syntyvät mahdolliset matka-, majoitus- ja päivärahakulut noudattaen alalla valtakunnallisesti yleisesti hyväksyttyjä korvausperusteita, ellei toisin sovita. Matkat tulee suorittaa kokonaiskustannuksiltaan ja vaikutuksiltaan, ajankäyttö huomioon ottaen, taloudellisinta matkustustapaa käyttäen.

Mikäli Asiantuntijapalvelu edellyttää erityisiä materiaalikustannuksia tai hankintoja, on niiden korvaamisesta sovittava erikseen.

Ellei toisin ole nimenomaisesti sovittu, sovitut tai ilmoitetut hinnat ja maksut eivät sisällä arvonlisäveroa tai muita vastaavia myyntiveroja, jotka lisätään hintoihin ja maksuihin kulloinkin voimassa olevien lakien ja säännösten mukaisesti.

C.4 IMMATERIAALIOIKEUDET

Omistusoikeus, Immateriaalioikeudet ja muut oikeudet Palveluihin, niihin liittyviin dokumentaatioon, tietoihin ja aineistoihin, Toimittajan tausta-aineistoon, sekä muihin Toimittajan Asiantuntijapalveluiden tuottamisessa käyttämiin tietoihin ja aineistoihin kuuluvat kokonaisuudessaan ja yksinomaan Toimittajalle tai sen mahdollisille lisenssinantajille, eikä Sopimuksella myönnetä tai siirretä mitään oikeuksia Asiakkaalle lukuun ottamatta jäljempänä kohdassa C.5 nimenomaisesti myönnettyjä rajallisia käyttöoikeuksia.

Käyttäjän Aineistoihin liittyvät omistusoikeudet, Immateriaalioikeudet ja muut oikeudet kuuluvat Asiakkaalle tai sen mahdollisille lisenssinantajille.

Omistusoikeus, Immateriaalioikeudet ja muut oikeudet Asiantuntijapalvelun Tuloksiin syntyvät ja siirtyvät suoraan tämän Sopimuksen nojalla Toimittajalle tai sen lisenssinantajille lain sallimassa enimmäislaajuudessa niiden syntyhetkellä, eikä Sopimuksella synny tai siirretä mitään oikeuksia Asiakkaalle lukuun ottamatta jäljempänä kohdassa C.5 nimenomaisesti myönnettyjä rajallisia käyttöoikeuksia.

Siltä osin, kun Asiantuntijapalvelussa, sen tuottamiseksi tai tuloksissa hyödynnetään Ohjelmistopalvelua, tätä kohtaa C.4 tai kohtaa C.5 ei sovelleta, vaan Immateriaalioikeudet ja Asiakkaan mahdollinen käyttöoikeus määräytyvät yksinomaisesti Ohjelmistopalveluun sovellettavien Käyttöehtojen (A) ja Palveluiden toimitusehtojen (B) mukaisesti. Osapuolet nimenomaisesti sopivat, ettei näissä erityisehdoissa (C) myönnetä tai siirretä mitään oikeuksia Ohjelmistopalveluun.

C.5 KÄYTTÖOIKEUDET

Edellyttäen, että Asiakas suorittaa Asiantuntijapalvelusta maksettavat maksut asianmukaisesti ja muuten noudattaa Sopimusta, Toimittaja myöntää Asiakkaalle rajoitetun, ei-yksinomaisen, kestoltaan päättymättömän, siirtokelvottoman ja jälleenlisensointikelvottoman oikeuden käyttää, kopioida ja muuttaa Toimittajalle kuuluvia Asiakkaalle laadittuja Asiantuntijapalvelun Tuloksia Käyttöalueella Sopimuksen mukaisesti. Asiakkaan käyttöoikeuksista Ohjelmistopalvelun osalta on sovittu Käyttöehdoissa (A) ja Palveluiden toimitusehdoissa (B).

Asiakkaalla ei ole oikeutta jälleenmyydä, välittää, tarjota tai antaa hyödynnettäväksi Asiantuntijapalvelua kolmansille osapuolille ilman Toimittajan kirjallista suostumusta. Asiakkaan konserniyhtiöiden, toimittajien ja alihankkijoiden oikeudesta hyödyntää Asiantuntijapalvelua Asiakkaan lukuun tulee sopia kirjallisesti erikseen.

Asiakas myöntää Toimittajalle Asiantuntijapalveluiden tarjoamiseksi, analysoimiseksi ja kehittämiseksi siirto- ja alilisensointikelpoisen, maailmanlaajuisen ja kestoltaan päättymättömän käyttöoikeuden Käyttäjän Aineistoon. Asiakas on vastuussa aineistojensa käyttämisestä ja sopivuudesta Asiantuntijapalveluiden kanssa ja siitä, että sillä on kaikki oikeudet ja toimivaltuudet luovuttaa Käyttäjän Aineisto ja niihin tarpeelliset käyttöoikeudet Toimittajalle.

Tämän kohdan C.5 mukaisista käyttöoikeuksista riippumatta Toimittajalla ei ole oikeutta tarkastella, käyttää, julkaista, luovuttaa tai antaa tiedoksi sen konserniyhtiöille tai kolmansille mitään tietoa Käyttäjän Aineistosta tai Asiakkaalle yksilöllisesti tuotetusta ja tunnistettavasta Asiantuntijapalveluihin sisältyvästä tiedosta tai Asiantuntijapalveluiden Tuloksista tavalla, joka loukkaisi Käyttöalueen lainsäädäntöä, erityisesti kilpailulainsäädäntöä, Asiakkaan Toimittajan tietoon tuomia Asiakasta sitovia tavanomaisia salassapitovelvoitteita, tai jolla Toimittaja, sen konserniyhtiö tai sen muu asiakas saavuttaisi perusteetonta etua Asiakkaaseen nähden rakennushankkeessa tai muussa hankkeessa tai niiden tarjouskilpailussa, johon Toimittaja osallistuu muuten kuin Palveluiden tarjoajana. Selvyyden vuoksi todetaan, että Toimittajalla ei ole oikeutta käyttää, julkaista, luovuttaa tai antaa tiedoksi Käyttäjän Aineistoa tai Asiakkaalle yksilöllisesti tuotettua ja tunnistettavaa Asiantuntijapalveluihin sisältyvää tietoa tai Asiantuntijapalveluiden Tuloksia sen konserniyhtiöille, tai kolmansille, kuten sen muille asiakkaille tai sidosryhmille. Toimittajan tulee asianmukaisesti huolehtia omien työntekijöidensä ja toimittajiensa pääsyoikeuksien rajoittamisesta Käyttäjän Aineistoon ja Asiakkaalle yksilöllisesti tuotettuun ja tunnistettavaan Asiantuntijapalveluihin sisältyvään tietoon ja Asiantuntijapalveluiden Tuloksiin.

Toimittaja voi käyttää ja jakaa rajoituksetta Palveluihin sisältyvää tietoa myös kolmansille osapuolille, mikäli tieto ei ole yhdistettävissä miltään osin edes välillisesti Asiakkaaseen, sen rakennushankkeeseen, muuhun kohteeseen, tai Käyttäjään.

C.6 EHTOJEN MUUTOKSET 

Toimittajalla on oikeus muuttaa näitä erityisehtoja harkintansa mukaan, jolloin muutettuja ehtoja sovelletaan muutosten jälkeen tehtyihin Asiantuntijapalveluita koskeviin Tilauksiin. 

C.7 VOIMASSAOLO JA PÄÄTTYMINEN 

Nämä erityisehdot tulevat voimaan, kun Osapuolet ovat allekirjoittaneet Asiantuntijapalveluita koskevan Tilauksen tai Toimittaja on hyväksynyt Asiakkaan tekemän Asiantuntijapalveluita koskevan Tilauksen, ja ovat voimassa Asiantuntijapalveluiden päättymiseen saakka. Asiantuntijapalvelut katsotaan päättyneeksi silloin, kun sovitut työt on suoritettu ja mahdollinen tehtävää koskeva aineisto on luovutettu Asiakkaalle.