Etusivu Ajankohtaista

Emil Fagerlundin päivät kuluvat työmaanjohtoon liittyvien tehtävien parissa

Haahtelan työmaainsinöörit toimivat hankkeissa projektinjohtajan oikeana kätenä ja päivät kuluvat moninaisten työmaan johtoon liittyen tehtävien parissa.
Emil Fagerlund

Lyyra on Hakaniemen ja Kallion ytimeen kohoava kaksi erillistä rakennusta käsittävä kestävän kehityksen pioneerihanke. Haahtela toimii hankkeen päätoteuttajana ja projektinjohtajana. Lyyra-kortteli on vihreän rakentamisen edelläkävijä Suomessa ja työmaalla on isossa roolissa vastuullisuus. Työmaainsinöörimme Emil Fagerlund on ollut hankkeessa mukana alusta saakka ja kertookin nyt, mitä kaikkea työmaainsinöörin arkeen kuuluu: 

”Olen työmaainsinööri Lyyra-hankkeessa. Toimin tiiviissä yhteistyössä projektinjohdon, työpäällikön ja vastaavan työnjohtajan sekä työmaavalvojien kanssa. Työskentelen tällä hetkellä työmaan johtoon ja hallintoon liittyvien tehtävien parissa. Toimenkuvani pitää sisällään hyvin monenlaisia tehtäviä, kuten projektin talous, raportointi, hankkeen dokumenttien käsittely, työmaan hankintatoimi sekä hankkeen ympäristö- ja laatuluokitusten toteutumisen varmistaminen”

Lyyra on edelläkävijä kestävämmän rakentamisen saralla Suomessa. Emil huolehtii esimerkiksi työmaan kustannusennusteen ylläpitämisestä, jota käydään läpi työmaan johdon sekä projektinjohdon kanssa säännöllisissä kustannuspalavereissa.

Haahtela yrityksenä tuli Emilille tutuksi jo opiskeluaikoina Aalto-yliopiston opintojen kautta. Emil päätyi Haahtelan työmaalle ensin kesätöihin vuonna 2018, jonka jälkeen hän teki diplomityön Haahtelalle. Emil on rakentamistalouden diplomi-insinööri ja lisäksi hän on myös opiskellut kauppatieteitä Hankenissa.

”Rakentaminen on mielenkiintoista, kun työn etenemisen näkee omin silmin, kun rakennus kohoaa kuopasta pikkuhiljaa. Parasta työssäni on tehtävien monipuolisuus ja hankkeessa eteen tulevat haasteet, joiden ratkaisemisen myötä oppii uutta ja pääsee jatkuvasti kehittämään omaa osaamistaan. Haahtelan työmailla viihdytään hyvin ja työmaatoimistolla on tiivis ryhmähenki. Korkeista tavoitteista huolimatta työmaan arkeen kuuluu rento meininki, huumori sekä työtovereista välittäminen”, kertoo Emil.

Lue lisää

Käyttäjätutkimukset ohjaavat UX-suunnittelija Lasse Kankaanpään työtä

Oletko koskaan ajatellut, mitä kaikkea osaamista on rakennuksien takana? Monestihan tulee mieleen työmaat ja arkkitehdit, mutta yhden rakennuksen pystyyn saamiseen liittyy paljon muutakin. Esimerkiksi UX-suunnittelua.

Lue lisää

Katajanokan Laituri yleisön suosikki Tekla BIM Awards Suomi 2024 -kilpailussa

Katajanokan Laituri sai Tekla BIM Awards Suomi 2024 -kilpailussa kunniamaininnan ja oli yleisön suuri suosikki. Voittajaksi valittiin tänä vuonna Kruunuvuorensilta. Onnea voittajalle!

Lue lisää

Etsimme  markkinoinnin asiantuntijaa vahvistamaan markkinoinnin tiimiämme

Haku on päättynyt 9.6.2024. Onko sinulla kokemusta markkinoinnin ja viestinnän rajapinnasta? Onko tekstin tuottaminen sinulle tuttua? Oletko taitava koordinoimaan markkinoinnin projekteja? Jos vastasit kolme kertaa ”kyllä”, niin jatka lukemista – tämä paikka voi olla sinua varten! Etsimme  markkinoinnin asiantuntijaa vahvistamaan markkinoinnin tiimiämme.

Lue lisää